Dreeveri tuli Suomeen 1950-luvun alussa. Vielä 1960-luvulla suosittiin nykymittapuun mukaan korkeita dreevereitä. Niiden arveltiin pärjäävän paremmin talvessa ja kettujahdissa.
Dreeveri tuli Suomeen 1950-luvun alussa. Vielä 1960-luvulla suosittiin nykymittapuun mukaan korkeita dreevereitä. Niiden arveltiin pärjäävän paremmin talvessa ja kettujahdissa.

Dreeverin koko on ollut aina taistelutanner

Ruma, hidas ja haluton. Lumessa täysi nolla. Dreeveri on piessyt kaikki epäilijät kuin Neuvostoliitto Suomen jääkiekossa. Sisukasta dreeveriä ei pysäytä mikään.

”Se, joka ihailee ajokoiralla metsästystä, ei varmaan tule tuntemaan tyydytystä ruman, hitaasti ajavan, jaloissa pyörivän, huonohakuisen ja vienoäänisen koiran toveruudesta ja piankin palaa hyväilemään suomenajokoiran jalomuotoista päätä – ikään kuin anteeksipyytäen.”

Näin kirjoittaa tarkastaja Yrjö A. Ritvola dreeveristä vuonna 1957. Keskustelu tuoreesta, Ruotsista tuodusta pienestä ajokoirasta kävi kuumana kuin hellakoukku.

– Rodun koko on ollut aina taistelutanner. Luultiin, että matalajalkainen ajokoira ei pääse lumessa mihinkään. Suomessa yritettiinkin tehdä korkeajalkaista dreeveriä 1960-luvulla, Suomen dreeverijärjestön 60-vuotishistoriikin kirjoittanut Katja Piiroinen sanoo.

Ja toden totta, kun katsoo vanhoja kuvia, dreeverit ovat korkeajalkaisia. Säkä huitelee jopa yli 40 senttimetrissä. Kun Ruotsissa säkää laskettiin, syntyi Suomessa suuri haloo.

– Meillä koettiin, että korkeampi dreeveri olisi nopeampi, varsinkin ketunajossa, Piiroinen sanoo.

Lumi ei todellakaan ole este dreeverille. Se on tolkuttoman sinnikäs lumessa. Usein hangessa on kantavia kerroksia, joiden avulla kevyt koira pysyy pinnalla.Lumi ei todellakaan ole este dreeverille. Se on tolkuttoman sinnikäs lumessa. Usein hangessa on kantavia kerroksia, joiden avulla kevyt koira pysyy pinnalla.

Alussa turhan ärhäkkä

Se, mitä koossa menetettiin, ajateltiin luonteessa korvattavan. Suomessa dreeveri oli alussa kohtuuttoman aggressiivinen.

– Jopa koiran isäntä sai rukkaset kädessä hakea ajuria tarhasta. Maine elää jossain määrin edelleen, vaikka aggressiivisuus on kitketty jalostuksella, Piiroinen korostaa.

Piiroisen mukaan luonnetta dreeverillä pitää edelleenkin olla, mutta se ei saa missään nimessä olla aggressiivinen.

– Aggressiivisuus on eri asia kuin vahva luonto, Piiroinen korostaa.

Tiukkaa luonnetta tarvitaan, sillä dreeveri tunnetaan metsästysinnosta. Ensimmäiset dreeverit olivat liiankin innokkaita, jopa ajoidiootteja, jotka saattoivat paukuttaa kellon ympäri, ja jonka sai kiinni vain suopungilla.

Jalostuksella idiotismi on saatu kitkettyä, mutta yksi asia on pysynyt ennallaan; dreeverissä arvostetaan edelleen periksi antamattomuutta. Tämän näkee etenkin talvella.

– Moni luulee, että dreeveri ei pääse lumessa. Se on suuri harhaluulo. Dreeveri on puuterilumessa sitkeä kuin mikä. Dreeverillä ei aukea jalat vaikka on karppakeli. Kaikki on kiinni luonteesta, ei koosta. Periksi ei anneta. Toki tottelevaisuus on nostanut päätään, pyydettäessä pitää jättää homma sikseen ja tulla omistajan luokse, Piiroinen korostaa.

Dreeveri on Suomessa ennen muuta jäniskoira, mutta muualla se tunnetaan taidoistaan kaurisajurina. Dreeverillä saa paljon saalista, koska jänis pysyy hitaassa ajossa pienellä alueella.Dreeveri on Suomessa ennen muuta jäniskoira, mutta muualla se tunnetaan taidoistaan kaurisajurina. Dreeverillä saa paljon saalista, koska jänis pysyy hitaassa ajossa pienellä alueella.

Tulevaisuudessa uhkia ja mahdollisuuksia.

Miten dreeverillä menee tänään? Rotu ajoi pitkään penturekisteröinneissä muita ajavia rotuja vastaan. Kun esimerkiksi suomenajokoiran ja beaglen rekisteröinnit syöksyivät vuodesta toiseen, pysyi dreevereiden rekisteröintimäärä ennallaan noin 250 koirassa vuosittain.

Nyt myös dreevereiden rekisteröinnit ovat lähteneet laskuun. Viimeiset vuodet tappijalkoja on päätynyt kirjoihin ja kansiin reilusti alle 200 vuodessa.

Suomen dreeverijärjestön puheenjohtaja Ari Taskinen lataa toivonsa sorkkaeläimiin.

– Uskon, että uudistuksen alla oleva metsästyslaki mahdollistaa tulevaisuudessa Suomessa dreeverin käytön metsäkauriin ja valkohäntäpeuran metsästyksessä, kuten Ahvenanmaalla, muissa Pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa. Suomen Dreeverijärjestö esittää kyseisten riistaeläinten metsästykseen käytettävien ajavien koirien säkäkorkeusrajan nostamista 28 senttimetristä 38 senttimetriin, Taskinen sanoo.

Tämä olisi tervetullut uudistus, asia on hiertänyt dreeverikansaa vuosikymmeniä.

Taskisen mukaan dreeveri sopii erinomaisesti varsinkin etelän pienille ja teiden rikkomille jahtimaille.

– Dreeveri ajaa hitaasti ja jälkitarkasti, jolloin ajo pysyy pienellä alueella ja ajoeläin tulee passipaikoille usein. Dreeveri on lisäksi tottelevainen koira, parhaat tulevat täydestä ajosta kutsumalla pois, Taskinen perustelee.

Taskisen mukaan ei sovi unohtaa, että kokonsa ja rauhallisen luonteensa vuoksi dreeveri on mainio kotikoira ja lemmikki.

Mutta ei dreeverin tulevaisuus pelkkää auvoa ole.

– Dreeveri on murroksen edessä. Kauneus on puskenut geenikartassa intoa sivummalle. Vaarana on myös, että geenipohja kapenee, jos jalostuksessa saa käyttää vain tutkittuja uroksia. Moni ei halua lähteä rumbaan mukaan, Katja Piiroinen sanoo.

Taskinen puolestaan on huolissaan harrastajien ikääntymisestä, nuoria kaivataan lisää.

– Monet dreeveriharrastajat eivät pääse viemään koira metsään, koska jotkut metsästysseurat suhtautuvat nihkeästi uusiin jäseniin. Toivoisin avarampaa katsontakantaa. Kyllä me kaikki metsästäjät täällä Suomessa metsiin mahdumme, Taskinen päättää.