Katja ja Harri Piiroinen suosivat koiria, joilla on vahva riistavietti jo nuorena. Kuvassa Ruttu, viittä vaille käyttövalio. Ajurit tehdään pentuna. Se vaatii satoja tunteja metsää ja lehmän hermot.
Katja ja Harri Piiroinen suosivat koiria, joilla on vahva riistavietti jo nuorena. Kuvassa Ruttu, viittä vaille käyttövalio. Ajurit tehdään pentuna. Se vaatii satoja tunteja metsää ja lehmän hermot.

Pieni suuri ajokoira

Pohjois-Karjalasta kajahtaa, maakunnassa on valtakunnan parhaat dreeverit. Jänisjahti huippudreeverillä on elämys. Pienestä koosta huolimatta Arosuon Ellu on suuri ajokoira.

Jotain siellä nyt on, Harri Piiroinen toteaa.

Tutkaan piirtyvä kiemurteleva vana halkaisee kartalla nuoren kuusitaimikon. Ilma on epätavallisen lämmin, liian lämmin jahtiin. Jänisjahdissa kuuluu palella, jotta voisi tehdä tulet.

Samassa kimakka haukahdus leikkaa aamun hiljaisuuden. Toinen, kolmas, neljäs. Lyhyet sarjat muuttuvat jonoksi eri taajuuksilla olevia haukahduksia. Ääni kaikuu aamussa, tutkan viiva lakkaa mutkittelemasta, jänis on ylhäällä. Garminin näyttöön piirtyvä koira liikkuu nopeammin, kuvakkeen yläpuolella lukee Ellu.

Olemme Liperissä, Pohjois-Karjalassa, suurten selkosten lähteillä. Kutsu on käynyt jänisjahtiin Katja ja Harri Piiroisen luokse. Piiroisten Tulisydämen kennelissä on peräti viisi dreeveriä. Lauman johtotähti on tuon mustan viivan päässä ajava Arosuon Ellu, hallitseva dreevereiden jänisajon Suomen mestari.

On ajokoiria ja ajavia ajokoiria. Ellu kuuluu jälkimmäiseen rotuun. Kampijalka oikaistiin suoraksi makuulta vartissa. Dreeveri on erittäin jälkitarkka, ajo on rauhallista, eikä se painosta ajettavaa. Suomenajokoiralla passimies on kuin keskityksiä katkova toppari jalkapallossa. Dreeverillä mennään ajon ”sekaan”. Tilanteita tuleekin paljon, kun pupu pyörii pienellä tontilla.

– Ellu on hyvä ja sinnikäs hakija. Täällä jäniskanta ei ole kovin suuri, joten koirat oppivat tekemään töitä, Katja Piiroinen toteaa ja kaivaa samalla kameraa laukusta.

Katja ”ampuukin” monesti vain kameralla. Treenijäniksistä voisi muuten tulla uupelo, jopa Liperin selkosilla.

Jutut sikseen, Ellun ajo lähestyy. Samassa jänis jolkottaa aivan Katjan jalkojen juuresta. Näen pitkäkorvan sivusilmällä, en uskalla kääntää päätä, ettei se karkkoa liikkeestä. Jänis osaa yllättää passimiehen.

Kiireettä tämän kesän luomus loikkii eteenpäin ja katoaa kinkaman taakse. Harri ”huomaa” jäniksen vasta kun Ellu painaa ohitsemme ilma sakeana äänestä. Harrille kävi nykyaikaiset, silmät olivat naulittuina tutkaan.

– Tästä tulee hankala ajo. Nuori jänis piilottelee ja liikkuu tosi pienellä alueella. Nuorelle koiralle tämä olisi hyvä harjoitusjänis, Harri toteaa.

Ellun ajo loittonee meistä.

Arosuon Ellu, hallitseva dreevereiden jänisajon Suomen mestari paukuttaa pupun perässä.Arosuon Ellu, hallitseva dreevereiden jänisajon Suomen mestari paukuttaa pupun perässä.

Perinteinen jänisjahti uhattuna?

Suomesta on parissa vuosikymmenessä tullut hirvimiesten ja linnustajien maa. Vielä 1980-luvulla iso osa nuorista metsästäjistä ajettiin lajiin sisälle jänisjahdissa. Passissa opeteltiin haulikon turvallinen käyttö ja kun tarpeeksi paleli, oppi tekemään tulet. Mutta ennen muuta jänisjahdissa kuuli kokeneiden erämiesten tarinoita hyvistä ajureista, oppi miten riista liikkuu ja elää.

Jänisjahti ajavalla koiralla on äärimmäisen jännittävää. Ajon lähestyminen saa adrenaliinin virtamaan suonissa, tunnemyrskyä riittää parhaimmillaan tuntitolkulla. Harva jahtimuoto pystyy samaan. Eikä siinä kaikki, kausi on pitkä, aina helmikuun loppuun saakka.

Tästä huolimatta, jänisjahdilla ei mene hyvin. 1980-luvun puolessa välissä suomenajokoiria rekisteröitiin yli 5 000 vuodessa. Maalla ajokoira oli yhtä yleinen näky talon nurkassa kuin ilmalämpöpumppu nyt. Jänisjahti oli kansallislaji siinä missä hiihto. Kylän koirat tunnettiin äänestä ja ulkonäöltä. Pietikäisen Jalihan se siinä. Viime vuonna rekisteröitiin enää 1 400 suomenajokoiraa.

Mutta surkuttelu sikseen ja takaisin jahtiin. Ellun jänis latoi tietä pitkin puolisen kilometriä ja on tulossa takasin. On aika kaivaa aseet esille, jänispaisti piirtyy jo verkkokalvoihin.

Kohta se jolkottaa tuon saman kinkaman yli. Ellun ääni lähenee. Tämä on aina yhtä jännittävää, kaikki aistit ovat teräviä kuin poromiehen leuku. Sitten Ellu vaikenee.

– Jänis hyppäsi tieltä, varmaan piilottelee ojassa. Tyypillistä poikajäniksille, Harri kuiskaa.

Ajo lähti, aina yhtä juhlaa. Dreeveri saa herätellä yöjäljelle, mutta ajon pitää selvästi erottua siitä. Moni kuitenkin haluaa mieluummin tiukan kuin löysän dreeverin.Ajo lähti, aina yhtä juhlaa. Dreeveri saa herätellä yöjäljelle, mutta ajon pitää selvästi erottua siitä. Moni kuitenkin haluaa mieluummin tiukan kuin löysän dreeverin.

Peuralupaa odotellessa

Dreeveri on Suomessa lähinnä jänisajuri. Petojen ajattaminen on kuitenkin kovassa nosteessa. Erityisesti supikoirasta on tullut monen dreeverin intohimo. Ruotsissa, Norjassa ja Ahvenanmaalla dreeveri on ennen muuta kaurisajuri.

Suomessa 28 sentin säkärajoitus estää dreeverin käytön kaurisajurina. Dreeveripiireissä tämä on koettu melkein oikeusmurhana ja keinotekoisena rajoituksena. Nyt uuden metsästyslain myötä ollaan lähempänä kuin koskaan, että myös Suomessa dreeveri saisi ajaa kaurista ja peuraa.

– Minä uskon, että varsinkin etelässä se lisäisi dreeveri-harrastajien määrää, Katja sanoo.

Piiroiset ja Ellu matkaavat marraskuussa Norjan Telemarkiin dreevereiden perinteiseen maaotteluun. Nyt on Norjan vuoro isännöidä Ruotsin, Norjan ja Suomen parhaimpien dreevereiden maaottelua. Maassa maan tavalla, ja Norjassa ajettavaksi riistaksi käy myös kauris. Se saattaa koitua Ellun kohtaloksi.

– Ellu ei kaurista aja. Kauris on jänistä huomattavasti helpompi ajettava ja siksi pelkät jänisajurit eivät tahdo maaottelussa pärjätä, Katja pohtii.

Mutta Norja kiinnostaa muutenkin kuin maaottelumielessä. Piiroisten Tulisydämen kennel on harkinnut, josko omille kasvateille löytyisi vuonomaasta sopiva uros astutukseen.

Katja onkin huolissaan kotimaisten siippojen vähenemisestä, uutta verta kaivataan kipeästi.

Tämänvuotinen jänis sai jäädä tällä kertaa kasvamaan.Tämänvuotinen jänis sai jäädä tällä kertaa kasvamaan.
Nuotio, makkara ja jänisjahti. Pyhä kolminaisuus.
Nuotio, makkara ja jänisjahti. Pyhä kolminaisuus.

Tulta päin

Päätämme jättää poikajäniksen kasvamaan. Ellu tulee hienosti kutsusta luokse. Koira autoon ja uuteen paikkaa. Matkalla näemme viisi komeaa metsoa tiellä. Ihailemme hetken, jatkamme matkaa.

– Tässä on hyvä paikka, mutkasta ne tulee yli, Harri vinkkaa ja laskee Ellun maastoon.

Koira katoaa metsään. Musta viiva loittonee Garminin näytöllä.

Sitten Ellu herättelee muutamilla haukkusarjoilla. Vartti ja jänis on jälleen ylhäällä. Hymy leviää kaikkien kasvoille. Tähän musiikkiin ei kyllästy.

On aika tehdä tulet.

Video

Video