Lauri Kontro
Lauri Kontro
@ laurikontro
Puheenjohtajan palsta

Jousimetsästys on uusi vetonaula

Ulkopuolisilla on metsästyksestä usein hyvin yksioikoinen kuva. Metsästys on vain paukuttelua. Hirvi nurin ja siinä se on.

Me metsästäjät ihmettelemme usein, miksi suuri yleisö tietää metsästyksestä sittenkin niin vähän. Metsästys on kaikkea muuta kuin kapea-alainen harrastus. Metsästäjä hoitaa riistaa, rakentaa kosteikkoja suojapaikoiksi, ripustaa pönttöjä linnuille, hoitaa mittavat riistalaskennat metsissä, seuraa lajien kehittymistä ja runsautta, auttaa viranomaisia selvittämään riistakolareita ja sen lisäksi – kaataa riistaa. Harrastuksena metsästys on äärimmäisen monipuolinen.

Me metsästäjät tiedämme tämän, mutta suuri yleisö ei sitä aina tiedä. Osaltaan syy on meissä itsessämme. Emme kerro kaikista näistä hienoista asioista julkisesti, vaan pidämme tiedon omissa piireissämme. Jotta laajan kansalaismielipiteen tuki metsästykselle säilyisi, meidän on opittava kertomaan metsästyksestä enemmän ja paremmin kuin teemme. Jokainen meistä on metsästysharrastuksen mainosmies ja -nainen.

Metsästys löytää myös uusia muotoja, myös niitä kannattaa pitää esillä. Yksi mielenkiintoisimmista nousevista asioista on jousimetsästys. Erityisesti nuoret ovat löytäneet lajin.

Jousimetsästykselle tulee tänä vuonna uusia mahdollisuuksia. Jousella saa metsästää nykyisin metsäkaurista tai sitä pienempää riistaa. Valmisteilla oleva lakiesitys esittää kuitenkin, että myös valkohäntäpeura ja villisika olisivat sallittuja.

Amerikassa kaadetaan vuosittain miljoona peuraa jousella. Tämä kertoo jotain tämän metsästysmuodon suosiosta maailmalla.

Metsästysseurojen kannattaakin nyt ottaa vihjeestä vaarin. Järjestäkääpä omassa seurassanne jousimetsästyskurssi nuorille. Suosio on taattu.

Monelle nuorelle jousimetsästys voi olla se kuuluisa ensimmäinen askel metsästyksen salaisuuksien pariin. Metsästysseurojen on avattava ovensa nuorille nykyistä paremmin, jotta metsästyksen tulevaisuus olisi turvattu. Sellainen ajattelu, että seuraan ei tarvita uusia jäseniä, on syytä unohtaa. Sellaista seuraa ei olekaan, jolla ei olisi tarve saada uutta verta porukkaan.

Jousimetsästyksen laajennus on tärkeä uudistus. Metsästäjäliitto on ajanut asiaa vuosikausia. On hieno asia, että uudistus on nyt toteutumassa. Toivottavasti eduskunta muutoksen hyväksyy.