Sanna Pakarinen ja Maksakallion Axxa.
Sanna Pakarinen ja Maksakallion Axxa.

Axxan ensimmäinen syksy

MegaMetso-leiriltä koiranpennun saanut Sanna Pakarinen Heinävedeltä kertoo ensimmäisistä kuukausistaan koiran kanssa.

Maksakallion Axxa, eli kotoisemmin Axxa vaan, muutti meille Heinävedelle heinäkuussa. Tarinahan alkoi niin, että Maksakallion Kennel lahjoitti hakemusten perusteella yhdelle leiriläiselle jämptin pennun MegaMetso-suurleirillä Nurmeksessa. Minä olin tuolla leirillä ja olin aina halunnut oman koiran ja sitten kirjoitin hakemuksen. Haimme Axxan Riihimäeltä 15.7.2016 ja pennun matka sujui oikein hyvin, suurimman osan ajasta se nukkui minun sylissäni.

Olimme kesän mökillä Kermajärven rannalla ja sinne Axxa tuli sinne tietysti mukaan. Meillä on muitakin metsästyskoiria, mutta alusta alkaen Axxa tuli niiden kanssa hyvin toimeen. Kissojen perässä se kuitenkin jaksoi juoksennella. Kerran lähdimme siskoni kanssa soutelemaan ja ongelle, ja Axxa lähti uimaan veneen perään. Siitä päättelimme, ettei se ainakaan vettä pelkää. Kesällä kävimme Axxan kanssa muutaman kerran näyttelyharjoituksissa ja syyskuussa kävimme match show´ssa Varkaudessa. Minä esitin Axxan pentusarjassa ja se sai sinisen nauhan muistoksi toisesta sijasta.

Elokuun lopussa pääsimme Axxan kanssa käymään karhun kaadolla Rusinvirralla täällä Heinävedellä. Ensin Axxa nuuski karhua ja rupesi sitten haukkumaan. Mutta yhtään se ei pelännyt.

Kun hirvenmetsästys alkoi, olimme Axxan ja veljeni ja isäni kanssa mukana Kuittuan Erän jahdissa koko syksyn. Axxa on jo jäljittänyt hirveä, mutta viimeisen kuukauden se oli juoksussa, eikä päässyt enää mukaan ajoihin.

Olen opettanut Axxalle temppuja, se osaa antaa tassua, mennä maahan ja kyykkyyn sekä ”kuolla”. Axxa on ollut ruoka-aikaan kotona, joulukuussa se painoi 27 kiloa ja säkäkorkeus on noin 58 senttiä. Se ei ole nukkunut vielä yhtään yötä häkissään, vaan koko ajan minun huoneessani.

Luonteeltaan Axxa on rohkea ja utelias. Ihana koira. Kiitos vielä kaikille, että sain Axxan!

Axxa karhunkaadolla.
Axxa karhunkaadolla. Ei pelota yhtään!
Ei pelota yhtään! Axxa pääsi syksyllä myös hirvijahtiin.
Axxa pääsi syksyllä myös hirvijahtiin. Luonteeltaan Axxa on reipas ja rohkea.Luonteeltaan Axxa on reipas ja rohkea.