Viime kesän isoin karhu syöttipaikalla. Kuva: Markus Rukkila
Viime kesän isoin karhu syöttipaikalla. Kuva: Markus Rukkila

Kanadassa erämaa alkaa etuovelta

Kaupungeissa ja talojen pihoissa vierailevat mustakarhut ovat arkipäivää Kanadan Ontariossa. Myös sudet ja kojootit tulevat tutuiksi.

On vuosi 2015. Joulu on takanapäin, mutta Pyhän Matteuksen kirkossa on paljon väkeä. Viimeisen virren jälkeen urkuri tulee luokseni, kiittää kohteliaasti saarnasta ja kysyy:

”Voisiko pastori auttaa, kun kojootit hyppii jalkoihin kiinni, kun käyn hiihtämässä? Ei uskalla lastenlapsia päästää yksin pihalle, kun ne kojootit kiertelee siellä ympärillä.”

”Mielelläni.”

Muutaman päivän kuluttua ajamme ystäväni, paikallisen helluntaikirkon papin, kanssa urkurin talon lähellä sijaitseville kukkuloille. Ollaan edelleen kaupungin keskustan tuntumassa. On miellyttävä keli, ehkä viisi astetta pakkasta, mutta lunta on paljon, yli metrin kinokset.

Näin paksussa hangessa kojootit ja sudetkin käyttävät mieluummin valmiiksi tampattuja reittejä. Etsiydymme hiihtoladun varteen ja hautaamme itsemme lumeen kallion päälle. Jänispillin ääni on outo ihmiselle, joka ei ole koskaan kuullut kuolevan pitkäkorvan vinkunaa, mutta petoeläimille se on kuin ruokakellon sointi. Vain 10 minuuttia soi särkynyt ääni kukkulan laelta, kun kojootti juoksee eteemme latua pitkin pää pystyssä. Se oli siinä.

Kanadassa tämäkin kuului papin työhön, tavallaan. Opetusta Jeesuksesta, huono-osaisten auttamista ja palvelemista siinä, missä tarvittiin. Muun muassa poistamalla petoeläimiä ihmisten pihoilta. Asuin neljän tunnin ajomatkan päässä Torontosta pohjoiseen Sudburyn, 160 000 asukkaan nikkelikaupungissa. Siellä kinokset kasvavat joskus valtaviin mittoihin ja pakkaset yltävät yli 40 asteeseen paljon useammin kuin Suomessa.

Jos Kanadan karttaa katsoo tarkemmin, huomaa, että valtaosa asutuksesta on valtion etelärajan tuntumassa. Sudburysta sanotaan, että se on Pohjois-Ontariossa, mutta tosiasiassa se on Ontarion etelän puoleisessa osassa. Se on ”pohjoisessa” vain siksi, että sen pohjoispuolella ei ole kovin paljoa asutusta. Ontario jatkuu vielä toista tuhatta kilometriä pohjoiseen. Ylös Timminsin kultakaivoskaupunkiin ajaa kolme tuntia, mutta siitä eteenpäin tarvitaan lentokone.

Syksyinen Onaping Falls Sudburyn länsipuolella.Syksyinen Onaping Falls Sudburyn länsipuolella.

Luonto tulee lähelle

Metsästys on valtavan yleinen harrastus näillä pohjoisen mailla, koska laajat erämaat ovat täynnä riistaa. Ja vaikka et metsään menisikään, luonto tulee kyllä kaupunkiin luoksesi. Susia, timberwolfeja, tällä alueella on paljon, koko osavaltiossa arviolta yli 9 000. Niitäkin saa metsästää, mutta kannan ei ole katsottu olevan ylisuuri.

Vahvaa susipelkoa ei Kanadassa juuri kohdannut, vaikka susiakin kaupungin laitamilla kuljeksi. Kukaan laajasta tuttavapiiristä ei ollut elinaikanaan kuullut suden hyökänneen ihmisen kimppuun. Karjan ja kotieläinten kimppuun sudet toki olivat käyneet. Kojootit sen sijaan olivat aggressiivisempia käymään myös ihmisten – etenkin lasten – päälle, vaikka ovatkin paljon susia pienikokoisempia.

Monesti kulkiessani öisessä korvessa sain tehdä tuttavuutta näiden lajien kanssa. Mielenkiintoisin kohtaaminen tapahtui kaksi vuotta sitten, kun autoni juuttui kiinni keskellä korpea Washagamin alueella ja jouduin odottamaan hinausautoa useita tunteja pimeässä yössä. Sudet alkoivat piirittää minua. Susien silmät vilkkuivat kuin himmeät tähdet täysikuun loisteessa. Sammuivat ja syttyivät metsän pimeydessä. Ensin näkyi yksi silmäpari, mutta pian koko metsänraja oli täynnä näitä valoja. Yhden sikarin verran sudet minua seurasivat ja sitten katosivat takaisin metsään.

Jäljistä päätellen minulla on seuraa.Jäljistä päätellen minulla on seuraa.

Karhu kotipihalla

Ontarion osavaltion alueella on arvioiden mukaan yli 100 000 mustakarhua. Kantaa on vaikeaa arvioida, koska alue on suuri. Jo yksin Sudburyn kaupungin rajojen sisällä elää useita satoja, ellei jopa tuhansia karhuja. Mistäkö tiedän? Kesällä 2015 halla vei metsistä mustikat, ja nämä nälkäiset karhut tulivat ruoan perässä kaupunkimme kaduille. Kotini pihassa kaupungin ydinkeskustassa karhu oli kolmesti pihallani niin, että pääsin sitä seuraamaan.

Ensimmäinen karhu söi muovisesta uima-altaastani palasen ja koko allas levisi. Toinen karhu järsi poikani jalkapalloa kuin tikkaria. Kolmas tallusti takaani, kun pesin autoa etupihalla. Mustakarhut ovat varsin säyseitä verrattuna suomalaisiin ruskeakarhuihin ja kohtaamiset sujuvat usein rauhallisissa merkeissä. Mustikoita poimiessa saattoi nostaa katseensa ja huomata, että karhu on viereisellä mättäällä, omiansa keräämässä. Eräs seurakuntalaiseni heräsi aamulla siihen, että karhu oli sängyn vieressä. Se oli tullut väkisin etuovesta läpi eikä sikeäuninen mies ollut tätä hiljaista vierasta kuullut.

Virkavalta ei millään kykene vastaamaan jokaiseen pyyntöön tulla ajamaan karhu pois autotallista tai omenapuista. On kieltämättä kaunis näky nähdä omenapuun oksilla karhuja.

Jotkut pihoihin tulevat karhut tainnutetaan ja siirretään satojen kilometrien päähän, mutta tämä on kallista ja karhut tulevat yleensä takaisin. Hyvin harvoin karhu joudutaan lopettamaan ihmisasutuksen keskellä virkavallan toimesta. Yleinen poliisin neuvo on, että jos karhu on pihalla eikä aiheuta välitöntä vaaraa, on syytä pysyä sisällä. Omin luvin karhua ei saa ampua muutoin kuin hätätilanteessa.

Mustakarhu on kuitenkin lihansyöjä ja voimakkaana eläimenä se herättää myös pelkoa. Jokunen vuosi sitten sairas karhu piiritti pihasaunassa olevia ystäviäni. Yksi ystävistä onnistui pakenemaan ikkunan kautta, juoksemaan talolle ja hakemaan kiväärin. Karhu oli pakko ampua, koska se oli uhka ihmisille.

Kartasta on hankala huomata, mutta yksin Ontario on pinta-alaltaan kolme kertaa Suomen kokoinen. Asukkaita Ontariossa on noin 14 miljoonaa.Kartasta on hankala huomata, mutta yksin Ontario on pinta-alaltaan kolme kertaa Suomen kokoinen. Asukkaita Ontariossa on noin 14 miljoonaa.

Karhujen kevätmetsästys

Työkauteni viimeisenä vuotena sain itsekin ammuttua karhun metsästystilanteessa. Karhuja saa tavallisesti ampua yhden vuodessa, syksyn jahtikaudella elokuun puolestavälistä marraskuuhun. Pari viime vuotta on ollut käytössä myös karhujen kevätmetsästys, toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin. Metsästäjä saa siis tällä hetkellä ampua kaksi karhua vuodessa. Kevätmetsästys otettiin käyttöön, koska karhuhaittojen määrä oli voimakkaasti kasvanut. Karhukantaa haluttiin rajoittaa ja koettiin tärkeäksi, että karhut oppisivat jälleen väistämään ihmisasutusta.

Vaikka mustakarhujen aiheuttamat haitat ja kannan kasvu olivat Ontariossa hyvin ilmeisiä, tästä kevätmetsästyksen aloittamisesta käytiin ja käydään edelleen paikoitellen kovaakin keskustelua. Luonto puskee karvaista tassuaan keittiön ovesta sisään, mutta ei ole mitenkään itsestään selvää, että yhteiskunta haluaa rajoittaa petoeläinten määrää juuri metsästyksen keinoin. Se on toisaalta ymmärrettävää, koska keskustelua käyvät hyvin erilaiset tahot ja maailmankatsomukset. Kaupungistuneet nuoret aikuiset katsovat asioita monesti eri silmillä kuin ikänsä pohjoisessa eläneet. Itse katson maailmaa sellaisen isän silmillä, jonka pikkulasten jalkapallot ovat nyt hampaanjälkiä täynnä. Karhun kanssa mahtuu samalle mättäälle, mutta samaan makuuhuoneeseen harvemmin.

Ensimmäinen syöttipaikalleni saapunut karhu.Ensimmäinen syöttipaikalleni saapunut karhu.
Karhun hammas tekee kolmion mallisen reiän.Karhun hammas tekee kolmion mallisen reiän.Erittäin yleinen riistalintu, röyhelöpyy eli ruffed grouse. Kuva: Elias SaariErittäin yleinen riistalintu, röyhelöpyy eli ruffed grouse. Kuva: Elias SaariKanadanhanhia metsästämässä 25 asteen pakkasessa Simcoen maissipelloilla.Kanadanhanhia metsästämässä 25 asteen pakkasessa Simcoen maissipelloilla.

Kirjoittaja Vihtori Leskelä on 36-vuotias Lempäälän seurakunnan pappi, joka toimi Kanadan Pohjois-Ontariossa Sudburyn kaupungissa ulkosuomalaispappina vuosina 2012–2016. Leskelä on metsästänyt ja kalastanut aktiivisesti viimeiset 25 vuotta. Kanadassa hän perehtyi erityisesti mustakarhujen, valkohäntäpeurojen, kojoottien sekä vesi- ja kanalintujen metsästykseen.

”Luulen, että niin Kanadassa kuin täällä koti-Suomessa olisi enemmänkin tilausta faktoihin perustuvalle julkiselle keskustelulle riistanhoidon tavoista ja tavoitteista. Etteivät päätöksentekoa liikaa ohjaisi tunnepohjaiset argumentit ja reaktiot, saati poliittiset ideologiat tai uskomukset. Kaikkien kokemukset ovat arvokkaita, mutta kaikki kokemukset eivät kuvaa todellisuutta sellaisena kuin se on.”

Seurakuntalaiseni lahjoitti minulle vipulukkoisen Winchester W.C.F 30 Model 94 -kiväärin. Valmistettu vuonna 1945 ja toimii kuin unelma.

Ontariossa metsästystä eivät hallinnoi metsästysseurat

Kanadassa jokaisella osavaltiolla on omat metsästystä koskevat lakinsa ja säädöksensä. Ontariossa metsästyksen aloittamiseen vaaditaan paikallinen metsästyskortti ja ostettu riistakohtainen lupa. Isoa riistaa koskeva lupa oikeuttaa kaatamaan aina yhden yksilön. Vuonna 2016 hirvilupa maksoi noin 40 € ja mustakarhulupa noin 35 €.

”Kruunun” eli valtion mailla metsästys on avointa kaikille metsästäjille, ja suurin osa kaikista maa-alueista kaupunkien ulkopuolella on valtion maita. Valtion maita eivät hallinnoi metsästysseurat, vaan niillä jokainen metsästäjä voi metsästää joko yksin tai kokoamansa metsästäjäjoukon kanssa. Metsästäjä ostaa luvat joko henkilökohtaisesti itselleen tai metsästäjäryhmälleen.

Maa on jaettu riistanhoitoalueisiin – Wildlife Management Unit eli WMU – jotka ovat halkaisijaltaan jopa useita satoja kilometrejä. Metsästysluvat ovat aina tiettyyn WMU:hun sidottuja. WMU:illa on eroja muun muassa metsästysaikojen ja lupamäärien suhteen.

Kaatolupa hirven vasalle. Lupa on kiinnitettävä eläimen ruhoon ennen kuin ruhoa saa siirtää.