Ihanteellinen tilanne, pentu pääsee näkemään jäniksen.
Ihanteellinen tilanne, pentu pääsee näkemään jäniksen.

Suomenajokoirasta metsästyskoiraksi

Tämän vuoden Digi-Jahdeissa esitellään metsästyskoirarotujen pentukoulutusta. Sarja tutustuttaa lukijoita eri rotuihin ja antaa neuvoja aloitteleville koiranohjaajille. Juttusarjan toisen osan päätähtenä on yksi viidestä kotimaisesta koirarodustamme, pohjoisiin olosuhteisiin kehitetty suomenajokoira.

Maamme ensimmäiset jäniksenajokokeet järjestettiin vuonna 1893 Turengissa. Samana vuonna kirjoitettiin suomenajokoiran rotumääritelmä, joka on sittemmin muuttunut useampaan otteeseen. Jalostuksen johtoajatus – maailman parhaan jänistä ajavan koirarodun kehittäminen – on sen sijaan säilynyt ennallaan. Suomenajokoiraa käytetään edelleenkin pääosin jäniksen metsästykseen. Koira hakee jäniksen yöjäljen, ottaa sen ylös eli karkottaa liikkeelle ja seuraa haukkuen jälkiä pitkin eläimen etenemistä. Metsästäjä tunnistaa äänestä ajon alkamisen ja menee passiin jäniksen oletetun kulkureitin varrelle. Kokenut erästelijä tietää usein hyvät passipaikat, sillä pitkäkorvat tuppaavat kulkemaan aikaisemmin käyttämiään reittejä.

Ja ei kun perään...
Ja ei kun perään...

Hyvää ajokoiraa ei kouluteta kiireellä

Maltti on valttia hyvän ajokoiran koulutuksessa. Ensin pentu opetetaan liikkumaan pelotta metsässä. Vasta sen jälkeen tutustutaan ajettavaan riistaan.

Pennun täytyy oppia ja voida luottaa, että emäntä tai isäntä löytyy aina. Jos koira lähtee liian varhain jäniksen perään, se saattaa säikähtää, jos ei löydäkään enää takaisin omistajansa luokse. Siksi alle puolivuotiaan pennun kanssa pyritään harjoittelemaan jänisvapaissa paikoissa.

– Ihminen pysyttelee paikoillaan ja antaa pennun tutustua rauhassa maastoon. Parasta olisi, jos omistaja voisi tehdä vaikka nuotion tai risusavottatöitä. Silloin pentu kuulee koko ajan ihmisen toiminnasta tulevat äänet ja luottaa siihen, ettei sitä jätetä, vaikka se irtaantuukin vähän kauemmaksi, neuvoo Suomen Ajokoirajärjestön ulkomuotojaoksen puheenjohtaja ja pitkän linjan suomenajokoirakasvattaja Jari Fors.

Riistalle harjoittaminen voi alkaa vasta kun pentu on saanut itseluottamusta. Silloin sitä viedään paikkoihin, mistä jänis löytyy varmasti.

– Yleensä pennut innostuvat ensin jäniksen papanoista. Sekin kertoo jo määrätynlaisesta syttymisestä. Pikkuhiljaa myös yöjäljet alkavat kiinnostaa. Ihanteellista olisi, jos pentu törmäisi jäniksen makuille itsenäisesti, eikä sille tarvitsisi hakea jälkiä. Näin se hoksaa homman nopeasti ja kehittyy usein hyväksi hakijaksi, jatkaa Fors.

– Koirista tulee monesti huonoja hakijoita siksi, että niiden kanssa kävellään pentuaikana liikaa. Ne alkavat luottaa liikaa omistajaansa, eivätkä opi käyttämään omaa nokkaansa.

Pennun ensimmäiset ajot ovat usein lyhyitä. Hukattuaan jäljen, se palaa yleensä pian omistajansa luokse. Silloin pentu pitää viedä mahdollisimman pian takaisin hukkapaikalle.

– Metsästäjän on nykyään helppo tunnistaa hukkapaikka tutkalaitteesta. Jos pentu keskeyttää ajon, omistajan ei auta muuta kuin siirtyä reppujakkaran kanssa sinne odottelemaan, että se malttaa selvittää hukan ja jatkaa ajoa, neuvoo Fors.

Jos harjoittelu lopetetaan aina hukkiin, koira ei koskaan opi selvittämään niitä. Myös liika auttaminen tai ohjaaminen voi tehdä pennusta epävarman. Hukkien selvittämisessä kehittyy, kun koiralle annetaan tarpeeksi aikaa ja sen annetaan tutustua pennusta lähtien erilaisiin maastoihin ja sääolosuhteisiin.

Nuoren koiran motivaation kannalta on tärkeää, ettei sitä ajateta liikaa. Metsällä käydään usein, mutta kestoltaan reissut ovat korkeintaan parin tunnin mittaisia.

– Appiukollani oli periaate, että koiraa säästellään kaksivuotiaaksi asti. Se otetaan kiinni aina silloin, kun se on innokkaimmillaan, jolloin sille jää palo hommaan. Koskaan sitä ei tulisi ajattaa niin kauaa, että se palaa itse uupuneena omistajan luokse, kertoo Fors.

Pentu tutustumassa uuteen työmaahan.
Pentu tutustumassa uuteen työmaahan.

Luoksetulon treenaaminen kannattaa

Pikkupennun kanssa vietetään paljon aikaa, jotta se leimaantuisi ihmisiinsä. Sen on opittava, että ihminen on lauman johtaja. Omistaja päättää töiden alkamisen ja loppumisen. Siksi harjoituksiin ja jahteihin mennään ja niistä palataan aina kytkettynä. Myös kaatojen jälkeen koira kytketään välittömästi. Mutta metsässä koira on aina se, joka tekee työn.

On ajokoiria, joiden kanssa jahtipäivä venyy aina iltamyöhään saakka, koska ne eivät anna metsään päästyään itseään enää kiinni. Forsin mukaan koiranohjaajalla on tällöin peiliin katsomisen paikka, sillä käytös johtuu monesti peruskoulutuksen laiminlyömisestä.

Luoksetulon peruskoulutus aloitetaan ensin kotona. Kun pentu osaa noudattaa käskyä kotioloissa, harjoittelu siirretään vähitellen maastoon: pentua kutsutaan metsällä aika-ajoin luokse, palkitaan avokätisesti ja päästetään takaisin jatkamaan touhujaan. Näin se oppii ajattelemaan, että luoksetulokäsky ei merkitse aina ikävää vapaudenmenetystä.

Seuraavassa koulutuksen vaiheessa koira opetetaan tulemaan luokse pyynnöstä kesken ajon. Sitä harjoiteltaessa mennään ajon aikana jäniksen odotetulle kulkureitille ja kutsutaan koiraa heti, kun siihen saadaan näköyhteys. Koiran toteltaessa se palkitaan, kytketään hetkeksi ja päästetään sitten jatkamaan ajoa.

Pentu ja jänis.Pentu ja jänis.

Oppiminen on kaatoja tärkeämpää

Ensimmäisen riistaeläimen ampumisella ei suomenajokoiran koulutuksen kannalta ole yleensä mitään kiirettä.

– Suomenajokoira ajaa perintötekijöillä ja intohimolla eikä tarvitse kaatoja. Itsellänikin on tarhassa yksi kaksoisvalio, jolle ammuin ensimmäisen jäniksen vasta valioitumisen jälkeen kolmen vuoden iässä, kertoo Fors.

Erityisesti nopeasti syttyvien kovan riistavietin omaavien pentujen kanssa tulee olla tarkkana.

– Kaadot ja liika usuttaminen saattaa kuumentaa tällaista koiraa entisestään. Jos intoa vähän himmaillaan, sillä voi olla paremmat mahdollisuudet kehittyä huippukoiraksi, jatkaa Fors.

Hitaasti syttyvälle koiralle saattaa olla avuksi, jos sille ammutaan muutaman kerran jänis lyhyen ajon päätteeksi. Jos näin tehdään aina, se ei pääse kehittymään sitkeäksi ajuriksi. Tärkeintä on, että koiran kanssa harjoitellaan hyvää hakua ja erilaisten hukkien itsenäistä selvittämistä. Siksi sille kannattaa ampua jäniksiä vain pitkien ajojen päätteeksi.

Millainen pentu sopii minulle?

Koiraa valittaessa kannattaa kysyä neuvoa tutuilta harrastajilta tai ottaa yhteyttä Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojiin. Rotujärjestöltä löytyy oma pentupalsta. Jos pennunostajaa kiinnostaa kasvattaminen, silloin valitaan narttupentu. Innokas metsästäjä valitsee usein uroksen. Silloin kiimat tai valeraskaudet eivät häiritse metsästyskautta. Jos kokeissa ja näyttelyissä haluaa menestyä, voi olla hyvä katsella menestyneimpien kasvattajien pentuja.

Lähestulkoon kaikki suomenajokoirat ajavat jänistä, jos niitä ohjataan siihen. Kettuja ajavia on hiukan vähemmän.

– Oma jalostustyöni on keskittynyt jänislinjaisiin suomenajokoiriin, vaikka ketunajo-ominaisuuksiakin putkahtaa kasvateistani silloin tällöin. Yksi koiristani jätti jänikset kokonaan sen jälkeen, kun sille ammuttiin kettu, kertoo Fors.

Jäniksen ja ketun lisäksi monipuolisella suomenajokoiralla metsästetään supikoiraa ja ilvestä. Muutamia koiria on käytetty myös menestyksekkäästi karhu- ja susijahdeissa.

Lähde:

Suomen Ajokoirajärjestö: http://www.ajokoirajarjesto.fi