Sofia Kairikon ensimmäinen peura.
Sofia Kairikon ensimmäinen peura.

Vähän pyssynmittaa pitempinä jahtiin

Kairikon perheen nuoret jäsenet ovat innokkaita metsästäjiä. Isän ja ukin mukana nuoret ovat päässeet hyviin riistatilanteisiin.

Muutama vuosi sitten minulle alettiin esittää luonnonvaraisiin eläimiin, aseisiin, metsästyslakiin ja metsästykseen liittyviä kysymyksiä. Esittäjinä olivat pojanpoikani Tapio (tuolloin 9 vuotta) ja Max (tuolloin 7 vuotta). Jotkut kysymyksistä olivat sellaisia, että vastaaminen tuotti päänvaivaa. Kumpikin pojista oli lukenut kahmalokaupalla luontoon ja metsästykseen liittyviä kirjoja ja katsellut aiheista kertovia televisio-ohjelmia.

Seuraavana keväänä nuoret herrat ilmoittivat, että ukin on hankittava heille metsästäjätutkinnon opaskirja, he kun haluavat vähän vilkaista sitä ennen osallistumistaan loppukesästä tutkintoon. Yritin vakuuttaa, että kannattaa odottaa vielä muutama vuosi. Lykkäysehdotukseni kariutuivat loppuvaiheessa kysymykseen:

– Kuinkas vanha isi oli, kun ampui jäniksen ja ukkometson?

Eipä tuon kysymyksen jälkeen voinut kysyjien alaikäisyyteen vedota. Poikien isä eli Kusti oli 12-vuotias ampuessaan samana päivänä aivan laillisesti metsäjäniksen ja ukkometson.

Tapio sai tutkinnon läpi toisella kertaa, parin viikon kuluttua ensiyrityksestä. Tällöin sovittiin, että molemmat pojat osallistuvat seuraavana kesänä jonkin Metsästäjäliiton piirin järjestämälle Metso-leirille, ja Max yrittää väitellä siellä metsästäjäksi. Ihmeellinen asia on, että pojat eivät ole toisilleen tippaakaan kateellisia, eivät edes saaliskateita, vaan kumpikin soittaa toiselle heti saatuaan saalista. Tuona Tapion ensimmäisenä jahtisyksynä hän sai saaliikseen lähinnä linturiistaa, ja Max oli jokaisesta saaliista yhtä onnellinen kuin olisi saanut saaliin itse.

Max Kairikko (8 v.) ensimmäisen hirvensä ja Tapio-isoveljensä kanssa. Vuoden 2013 elo- ja syyskuu olivat metsästysmielessä Maxin kannalta melkoisia – metsästäjätutkinto ja ampumakoesuoritus, seurajäsenyys, ensimmäiset lintusaaliit ja ensimmäinen hirvi.
Max Kairikko (8 v.) ensimmäisen hirvensä ja Tapio-isoveljensä kanssa. Vuoden 2013 elo- ja syyskuu olivat metsästysmielessä Maxin kannalta melkoisia – metsästäjätutkinto ja ampumakoesuoritus, seurajäsenyys, ensimmäiset lintusaaliit ja ensimmäinen hirvi.

Metso-leirit

Kesällä 2013 pojat osallistuivat Metsästäjäliiton Kymen piirin Metso-leirille. Sen puolessavälissä minulle soitti Tapio, joka ei hallitse puhelinjaarittelun taitoa. Tapion puhelu oli tälläkin kertaa lyhyt: ”Max läpi”. Ja sitten puhelu poikki, olihan olennainen tullut jo kerrottua.

Max oli siis saanut metsästäjätutkinnon suoritettua. Pojilla ei ollut edes asehuolia, sillä molemmille löytyi nimikkoaseet, vaikka ne olivat luonnollisesti isän nimissä. Ja kyllä niillä käytiin totisesti harjoittelemassa, ahkerassa käytössä olivat myös ammuntasimulaattorit.

Molemmat pojat odottivat kovasti syksyn jahtikautta. Se alkoi kyyhkysjahdeilla, sitten vuorossa olivat sorsajahdit. Ensimmäisen vesilintupäivän iltana Max ampui kaksi sorsaa, Tapio yhden.

Hirvi- ja peurakausi alkoi syyskuun viimeisenä lauantaina. Ukki eli tämän kirjoittaja oli avajaisjahdissa Ähtärissä. Illalla soi puhelin.

– U´i täällä puhuu hirvenaatajapoi´a Mas. Ammuin juuri assipii´isen hirven.

Max ei käyttänyt tuolloin puheessaan k-kirjainta, mutta sanoma kävi selväksi ilman sitäkin. Pojat olivat saaneet valita, kumpi on Kustin kanssa päiväjahdissa ja kumpi illalla tornissa väijyssä. Niinhän siinä kävi, että nuoremmasta tuli päivän päätteeksi hirvenkaataja.

Reilun kahden viikon kuluttua Max lähetti yöllä klo 1:50 kummitädilleen Leenalle puhelinviestin:

Hei Leena. Täällä Max ei olla tavattu pitkään aikaan. Olen saanut metsästyskortin elokuun toinen. Ammuin 11. elokuuta kaksi pulua ja Tapio ampui kolme pulua. Sorsajahti alkoi 20. elokuuta, jolloin ammuin sorsan ja Tapio ampui sorsan saman viikon aikana. Perjantaina ammuin kaksi sorsaa. Minä ja Tapio ammuttiin hirvikokeet ja hirvijahti alkoi 28.9., jolloin aamun ajo ja illan kyttäys. Tapio otti aamun ajon ja minä otin illan kyttäyksen. Tapio ei ampunut mitään aamulla. Illan kyttäys alkoi kello 18. Odotettiin kaksi ja puoli tuntia ja tähtäimen eteen tuli hirvisonni, jonka ammuin ja se kaatui maahan. Iskä sanoi: voi vitsi jätkä ampu hirven. Sain selville, että hirvi oli kaksipiikkinen ja olin iloinen. Tapio ampui ensi viikolla kolmepiikkisen peurapukin. En ole ampunut mitään sen jälkeen, mutta olen iloinen hirveeni. Terveisin Max.

Noiden kaatojen jälkeen monen lajin saalista on tullut kummallekin erinäinen määrä. Tätä kirjoitettaessa suurriistapuolella poikien tuoreimmat kaadot ovat Maxin villisika ja metsäkauris ja Tapion 8-piikkinen valkohäntäpeurapukki.

Kylmälän Kairikoiden jahtiklaani. Isä-Kusti (vas), Max, Tapio ja Sofia kyyhkysjahdissa elokuussa 2016. Kylmälä sijaitsee Kirkkonummella noin 35 kilometriä Helsingin keskustasta.Kylmälän Kairikoiden jahtiklaani. Isä-Kusti (vas), Max, Tapio ja Sofia kyyhkysjahdissa elokuussa 2016. Kylmälä sijaitsee Kirkkonummella noin 35 kilometriä Helsingin keskustasta.

Heti metsästysseuran jäseniksi

Takavuosina ja monasti nykyisinkin metsästysrintamalla yleinen puheenaihe oli nuorten metsästäjien määrän väheneminen. Lukuisissa seuroissa todettiin, että seuroihin on saatava jäseniksi nuoria, koska he ovat seurapuolen tulevaisuus. Monesti huolen täyttämällä äänellä puhuvat jatkoivat melkein samaan hengenvetoon, että nuoria jäseniä täytyy ottaa kaikkien muiden seurojen, paitsi meidän, koska meillä on jo maksimimäärä porukkaa. Nuoret tulisivat valmiiseen pöytään, nykyisten jäsenten lihaosuudet pienenisivät eikä porukkaan ei haluta maata omistamattomia. Ja se yksi sitkeä pyrkijäkin asuu väärän kunnan/kylän puolella – eihän me sellaista.

Oli ja on myös seuroja, joissa otettiin käyttöön koevuosijärjestelmä. Parhaimmillaan se onnistui erinomaisesti ja mahdollisti monen nuoren ja varttuneemmankin pääsyn seuran jäseneksi. Vähän erilainen käytäntö on kummijärjestelmä. Siinä seuraan pyrkivälle nimetään kummi, joka suorittaa kummitettavansa kanssa erilaisia riistanhoitoon ja metsästykseen liittyviä tehtäviä pitäen kaikesta kirjaa. Vuoden kuluttua kummi kertoo sitten vuosikokouksessa näkemyksensä pyrkijästä.

Koevuosikäytäntö meni joissakin seuroissa tosin pahasti puntille. Jos koevuosijäsenyys kestää esimerkiksi kolme vuotta ja siihen kuuluu vain suolistus-, nylky-, lihankäsittely- ja siivoushommia, aika harva innokaskaan jaksaa pyrkiä seuran täysivaltaiseksi jäseneksi.

Hyvin erikoinen jäsenten jälkikasvua koskeva kirjattu jäsenyyskäytäntö on vihtiläisellä Härköilän Erämiehillä. Sen jäseniksi hyväksytään kaikki jäsenyyttä haluavat metsästyskortin omaavat seuran jäsenten jälkeläiset. Koska Kusti kuuluu Härköilän seuraan, itsestään selvää oli, että sinnehän liittyivät molemmat tämän tarinan pojatkin ja sisar Sofia. Alaikäisiltä ei edes peritä jäsenmaksua. Heidän on kuitenkin tehtävä päätös jäsenyytensä jatkumisesta heti siirtyessään omaan talouteen.

Käytäntö tuntuu uskomattomalta seurassa, jonka metsästysmaat sijaitsevat valtaosaltaan alle 50 kilometrin etäisyydellä Helsingin keskustasta. Erikoista on sekin, että jäsenyys ei ole sidoksissa manttaalien suuruuteen tai edes kotipaikkaan. Seuran kaikille alle 15-vuotiaille nuorille on yleensä riittänyt kaikkiin jahteihin täysi-ikäinen jahtikaveri valvojaksi.

Jahtiveri isänperintönä

Monelle innokkaalle metsästäjälle metsästysharrastuksen sanotaan tulleen isänperintönä. Pojanpoikieni osalta kaikki tuttavat toteavat metsästysharrastuksen olevan selvääkin selvemmin isänperintöä, Kusti-isä kun yksi läntisen pallonpuoliskon innokkaimpia jahtimiehiä. Niin tai näin, olen isoisänä iloinen ja onnellinen pikkuväen suuresta metsästyskiinnostuksesta. Eipä minua tarvitse paljoakaan houkutella, kun jompikumpi pojista soittaa ja tiedustelee, josko lähdettäisiin metsälle.

Noista jahdeista ja niihin liittyvistä tapahtumista riittäisi totisesti kertomista, kuten monet hyvät ystäväni ovat saaneet tuta. Otetaan tähän kuitenkin yksi metsästysharrastukseen liittyvä tarina:

Kummallakin pojalla on huoneessaan heidän omien riistasaaliidensa trofeita. Anette-äiti kysäisi vuoden päivät sitten Tapiolta, että mitäpä aiot tehdä, kun muutaman vuoden kuluttua tuot ihanan tytön ensivisiitille kotiimme ja tämä järkyttyy suuresti ja paheksuvasti nähdessään nuo seinilläsi olevat sarvet ja täytetyt eläimet, todeten ettei pidä metsästysharrastuksesta.

Tapiolla oli heti vastaus valmiina: ”Pyydän tytön tuon ikkunan luo ja totean, että bussipysäkki on edessä näkyvän pellon toisella puolella.” Näinköhän sitä tositilanteessa kävisi.

Pikkusiskokin leirille

Metsästäjäliiton Kymen piirin Metso-leirillä oli ollut poikien mielestä niin kivaa, että he ilmoittivat heti palattuaan, että ensi vuonna uudestaan. Vuorossa oli kesällä 2014 Uudenmaan leiri. Sieltä kotiuduttuaan herrat ilmoittivat lähtevänsä jälleen Metso-leirille tulevanakin kesänä ja ottavansa mukaan myös pikkusiskonsa Sofian. Tämä ilmoitti heti määrätietoisesti lähtevänsä mielellään mukaan, mutta ei suorittavansa metsästyskorttia, sillä vaikka hän rakastaa riistaruokia (erikoisherkkuna hirvenkieliateriat), ukki, isä ja veljet saavat huolehtia varsinaisen metsästyksen. Mutta naimisiin Sofia ilmoitti menevänsä aikanaan vain metsästäjän kanssa.

Vaan ah niin ailahtelevainen on naisen mieli pienestä pitäen. Kesällä 2016 Sofia ja ystäväperheen niin ikään kymmenvuotias Jenni syventyivät perusteellisesti Metsästäjän oppaaseen. Niinpä elokuisena perjantaina tuli soitto Jaalasta, jossa Max, Sofia ja Jenni olivat Metsästäjäliiton Kymen piirin Metso-leirillä. Soittaja oli Sofia, joka kertoi suorittaneensa metsästäjätutkinnon. Sen oli läpäissyt myös Jenni.

Kahden tunnin kuluttua soi ukin puhelin jälleen. Tapio (14,5 v) ilmoitti suorittaneensa elämänsä ensimmäiset yksinlennot purjekoneella. Puolisen vuotta piti lentää niin, että kenttä on koko ajan näkyvissä. Tänä keväänä etäisyysrajoitusta ei enää ole. Runsaan kahden vuoden kuluttua hän pääsee yksin moottorilentokoneen puikkoihin.

Sofian peura

Sofialle oli viime syksynä luvattu, että hän pääsee lokakuun toisena viikonloppuna kolmena iltana väijyntäjahtiin Kustin kanssa ja saa ampua jonkun laillisen riistaeläimen. Kahtena ensimmäisenä iltana riistaa näkyi, mutta liian etäällä tai liian hämärissä. Sunnuntaina pellolle tuli kaksi urospuolista valkohäntäpeuraa. Hämärä teki vasta tuloaan, etäisyyttä satakunta metriä, ampuma-ala erinomainen ja aseen sai tuettua tornin laidan päällä olevaan pehmusteeseen hyvin. Peurat olivat kyljet torniin päin. Pitkä tähtäys, ristikko oikeaoppisesti piikkipukin kylkeen ja puristus Lynxin liipaisimesta. Nollakuutosen puolivaippa lähti vikkelästi liikkeelle.

Kaatoluoti oli osunut sydämeen, joten peuraa ei tarvinnut etsiskellä. Kun tytär ja isä pääsivät saaliin luokse, ensimmäinen toimi ei ollut pistäminen, vaan nopea soitto ukille.

Mikä on oikea aloitusikä?

Hyvin yleinen on käsitys, että metsästäjätutkinnon suorittamisen alaikäraja on 15, 16, 17 tai 18 vuotta. Suomessa ei kuitenkaan tutkinnon suorittamiselle ja metsästyskortin saamiselle ole säädetty alaikärajaa. Lain mukaan 18 vuotta täyttänyt henkilö, jolla on oikeus ampuma-aseen hallussapitoon, saa antaa ampuma-aseen välittömässä valvonnassaan alaikäiselle käytettäväksi, jos hän kykenee tehokkaasti valvomaan ja ohjaamaan aseen käyttäjää siten, ettei aseen käyttämisestä aiheudu vaaraa. Alle 15-vuotias metsästyskortin omaava metsästäjä voi metsästää siis ampuma-aseella vain yli 18-vuotiaan välittömässä valvonnassa.

Nuoret ja metsästys on yhdistelmä, josta on taitettu peistä yleisönosastoissa ja vuosikymmenien ajan. Reilu kymmenen vuotta sitten muuan asessori teki rikosilmoituksen opettajasta, joka oli vienyt luokkansa tutustumaan metsästysseuran toimintaan ja seuraamaan myös hirvijahtia.

Olen sitä mieltä, että nykyinen käytäntö hyvä. Erinomaista on, että alle 15-vuotiaalla on oltava metsästyksessä mukana vanhempi valvoja, joka pystyy opastamaan ja puuttumaan tarvittessa varsinaiseen metsästyssuoritukseenkin. Ja joltisenkin varmaa on, että monesta nuorena aloittaneista tulee yleensä kunnon metsästäjä, jolla harrastus jatkuu loppuiän. Ja useimmista niistäkin varhaisiässä tutkinnon suorittaneista tulee metsästykseen myönteisesti suhtautuva henkilö, vaikka oma aktiiviharrastus ei pitkään jatkuisikaan.

Metsästäjäryhmä Kairikon kokoonpanoon kuuluvat nykyisin siis minun lisäksi poikani Kusti ja hänen perillisensä Tapio (14 v), Max (12) ja ja Sofia (10 v). Olen porukasta ainoa ei-kirjanoppinut, sillä en ole koskaan suorittanut metsästäjätutkintoa. Tutkinnosta säädettiin vuoden 1962 metsästyslaissa, ja se otettiin käyttöön 1.8.1964. Ne, joilla metsästyskortti oli ennen tuota päivämäärää eivät joutuneet koskaan suorittamaan tutkintoa, kunhan maksoivat kortin hinnan vähintään viiden vuoden välein.

Kirjoittaja on entinen Metsästäjäliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja.

Merkkihenkilöt nuorina metsällä

Miten sitten oli entiseen aikaan nuorison metsästysharrastuksen laita? Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg aloitti metsästyksen lähdekirjojen mukaan hyvin nuorena. Olen johtopäätellyt pikkutiedoista, että jo kymmenvuotiaana hän oli kokenut linnustaja. Ja kova metsästäjä hän oli siihen saakka, kun oli 13-vuotiaan poikansa kanssa jahdissa ja sai vakavan halvauksen.

Hyvin nuorena metsästyksen aloitti myös tuleva presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Hänen isänsä sai metsästysretkellä surmansa, kun poika ei ollut vielä viittäkään. ”Jo pienestä pitäen Pehr Evind oli metsämies”, kertoo Mauri Soikkanen Presidentit erämiehinä -kirjasarjaan kuuluvassa Svinhufvudista kertovassa osassa. Isän kohtalo ei siis vaikuttanut tulevan presidentin jahtiharrastuksen aloittamiseen puhumattakaan myöhemmän iän lähes intohimoiseen metsästämiseen.

Jean Sibeliuskin oli hyvin nuorena innokas metsästäjä. Metsästys oli hänen tärkein harrastuksensa 14-vuotiaaksi saakka. Jahtireissulla hän oli kerran hukkuakin Vanajaselän Saarioispuolella lähdettyään noutamaan ampumaansa sorsaa hetteiköstä, jonne saalis oli pudonnut. Hitaasti hän vajosi yhä syvemmälle ja syvemmälle pehmeään pohjamutaan pystymättä pääsemään pois. Seurauksena olisi ollut hukkuminen, ellei paikallinen isäntä oli nähnyt tilannetta ja saanut nuorta metsästäjää pelastettua pitkän vyönsä avulla. Sibeliuksen jahtiharrastus loppui kuitenkin vajaa 15-vuotiaana, koska musiikki vei lupaavan jahtimiehen. Lopullinen niitti metsästäjäuran päätymiselle oli Pehr-sedän lahjoittama viulu. Rakkaus riistaruokiin säilyi kuitenkin koko elämän ajan. Lempiherkkua oli sorsa, mutta hän arvosti kaikkea muutakin riistaa.