Paula Torro ja 11 viikkoinen lyhytkarvainen saksanseisoja Maija kyyhkytreenissä. Kuva: Paula Torro
Paula Torro ja 11 viikkoinen lyhytkarvainen saksanseisoja Maija kyyhkytreenissä. Kuva: Paula Torro

Saksanseisojan pennusta kanakoiraksi

Metsästyskoirarotujen pentukoulutussarjassa tutustutaan eri rotuihin ja annetaan vinkkejä aloitteleville koiranohjaajille. Tämän osan päätähtenä on riistaverinen ja monipuolinen saksanseisoja.

Lyhytkarvainen saksanseisojapentu. Kuva: Paula Torro

Lyhytkarvainen saksanseisojapentu. Kuva: Paula Torro

Seisovien lintukoirien jalostustyö alkoi Euroopan hoveissa, kun lintujen ampuminen lentoon mahdollistui aseiden kehittymisen myötä. Englannissa alettiin jalostaa vauhdikkaita settereitä ja pointtereita pääosin lintutyöskentelyyn, kun taas mannermaisilla lintukoirilla on alusta saakka arvostettu monipuolisempia käyttöominaisuuksia.

Käytetyimpiä mannermaisia seisojia ovat nykypäivänä saksanseisojat. Niiden jalostustyö alkoi 1800-luvun Saksassa, ja Suomeen ensimmäiset yksilöt tuotiin jo saman vuosisadan lopussa. Nykyään karkeakarvainen versio on hieman lyhytkarvaista saksanseisojaa suositumpi. Pitkäkarvainen on harvinaisin.

Saksanseisojat soveltuvat englantilaisia kanakoirarotuja hitaampina ja lähihakuisempina erityisen hyvin metson ja teeren pyytämiseen suomalaisessa metsämaastossa. Toki niiden kanssa onnistuu myös fasaaninmetsästys pelloilta ja riekkojahti pohjoisen tuntureilla. Lisäksi ne toimivat erinomaisina noutajina sorsa- ja kyyhkyjahdeissa. Myös pienpetojen pintapyynti onnistuu niiltä.

Mäntsälässä asuva Jenni Ruotimo on metsästänyt kanakoirilla kymmenisen vuotta. Saksanseisojaan hän päätyi siksi, että tarvitsi linnustuksen lisäksi koiraa supikoirapyyntiin.

– Edesmennyt saksanseisojani kirjaimellisesti koppasi metsäreissuillamme supin kyytiin ja kantoi sen minulle. Nykyisen 11 kuukautta vanhan pennunkin olen valinnut siten, että tiedän taustalta löytyvän petointoa.

Ammatikseen kanakoiria kouluttavalla (Tmi. Erä-Ässä) ja lyhytkarvaisia saksanseisojia kasvattavalla (Kennel Sysiässän) Paula Torrolla on kotonaan neljä lyhytkarvaista saksanseisojaa. Rotuun hän innostui sen monipuolisuuden vuoksi.

– Saksanseisojien käyttökausi on pitkä. Elokuusta lähtien voi metsästää kyyhkyä ja sorsaa, minkä jälkeen päästään kanalintujahtiin. Supikoiraa sillä voi metsästää pitkälle kevääseen. Jotkut käyttävät näitä myös karkottavina koirina rusakkojahdeissa.

Kanakoira etsii tuulta hyväksikäyttäen maassa olevia lintuja. Vainun saatuaan se jää seisomaan paikalleen ja ilmaisee linnun sijainnin metsästäjälle. Kun metsästäjä pääsee ampumahollille, hän antaa koiralle luvan ajaa linnun liikkeelle.

Ammuttaessa koiran tulee osata pysyä paikoillaan. Se noutaa linnun metsästäjälle vasta kun saa siihen luvan.

Jenni Ruotimon karkeakarvaiset saksanseisojat reissussa. Kuva: Jenni Ruotimo

Jenni Ruotimon karkeakarvaiset saksanseisojat reissussa. Kuva: Jenni Ruotimo

Perustottelevaisuutta treenataan arjessa

Moni metsästäjä pitää kanakoiran koulutusta erittäin haastavana, eikä siksi uskalla hankkia seisovaa koiraa. Ruotimon mielestä saksanseisojan koulutus ei ole vaikeaa, mutta vaatii omistajalta johdonmukaisuutta ja sitoutumista.

– Vanha sanonta ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”, sopii hyvin kanakoiraharrastajille. Jos pennun perustottelevaisuuskoulutuksesta on luistettu, koiran kanssa on huono metsästää. Erityisesti käskyt ”paikka” ja ”tänne” tulee koiran osata ihan sen turvallisuudenkin vuoksi.

Torro suosittelee uusia seisojanomistajia tulemaan pentukursseille jo ennen koiran kotiintuloa. Näin he osaavat toimia pennun kanssa alusta lähtien johdonmukaisesti.

– Pentukoulutukseen kannattaa satsata, sillä koirat oppivat parhaiten uusia asioita ennen kuin ne syttyvät riistalle.

Ensimmäiseksi Torro opettaa pennulle palkan merkityksen.

– Saksanseisojat ovat tyypillisesti ahneita, ja siksi niitä on helppo motivoida ruualla. Palkkaamisessa ei kuitenkaan ole kyse koiran syöttämisestä eli siitä, että pentu käväisee luokse kutsuttaessa hakemaan namin ja jatkaa tämän jälkeen omia touhujaan. Palkkaamisen tavoitteena on, että pentu oppii omistajan kanssa yhdessä tekemisen palkitsevaksi.

Arkitottelevaisuuskoulutus aloitetaan heti pennun tultua uuteen kotiin. Sen kanssa ei tarvitse lähteä minnekään varta vasten treenaamaan, vaan koulutus tapahtuu leikin varjolla ja arjen toiminnoissa.

Pentua kutsutaan leikkimään tai ruokakupille, ja ruoka annetaan vasta rauhallisesti istuvalle pennulle. Ovista mennään ulos tai autosta hypätään alas vasta, kun siihen saadaan lupa. Toki pennulle tulee opettaa käskyjen merkitykset ennen kuin siltä voidaan vaatia niiden noudattamista.

Kun pentu osaa peruskäskyt häiriöttömissä olosuhteissa, perustottelevaisuusharjoitukset siirretään kodin ulkopuolelle. Esimerkiksi lauman muut koirat, naapurin koirat, lapset tai uudet paikat ovat pikkupennuille hyviä häiriötekijöitä vaikkapa paikallaolo- tai luoksetuloharjoituksissa.

– Nyt keväällä metsässä liikkuu monenlaista elukkaa, jotka kiinnostavat pentua. Remmilenkeillä on hyvä treenata aika-ajoin vaikkapa pysähtymistä, koska erilaisia ärsykkeitä on paljon, vinkkaa Ruotimo.

Erilaisten häiriötekijöiden lisäksi treenien vaikeustasoa nostetaan vähitellen. Pennulta voidaan vaatia pidempää paikallaanoloa tai sitä voidaan käskeä pysähtymään kesken luoksetulon. Haasteet lisäävät koiran motivaatiota.

Asioiden vaikeuttaminen opettaa myös tekemään työtä itsenäisesti, jolloin se ei ainoastaan toista valmiiksi oppimaansa asiaa.

Asioiden vaikeuttaminen ei edellytä treeniajan pidentämistä. Torro suosittelee, että harjoituksia tehdään pikemminkin usein, mutta lyhytkestoisesti.

– Pennut syövät yleensä kolmesti päivässä, ennen ruokaa ne ovat nälkäisimmillään ja haluavat tehdä asioita. Lyhyet koulutustuokiot kannattaa ajoittaa juuri ennen näitä ruoka-aikoja.

Karkeakarvainen saksanseisoja on yleisin seisojarotumme. Kuva: Jenni Ruotimo

Karkeakarvainen saksanseisoja on yleisin seisojarotumme. Kuva: Jenni Ruotimo

Asioita voi opettaa monella eri tapaa

Torro ja Ruotimo korostavat, ettei ole mitään yhtä ainutta oikeaa tapaa opettaa koiralle asioita. Jos on huomannut jonkin koulutustavan toimivaksi, sitä kannattaa käyttää.

Torro opettaa pikkupennuille luoksetulon, paikallaanolon ja istumisen noutoharjoitusten yhteydessä.

– Aluksi innostan pentua leikkimään kanssani kaninkarvadamilla. Sitten alan heittää sitä pennulle sisätiloissa. Yleensä se jossain vaiheessa juoksee damin perään, tarttuu siihen ja kantaa sitä minua kohti. Tällöin kannattaa olla kyykyssä, koska pennun on silloin mukavampi tulla luokse. Nappaan pennun suusta damin ja vaihdan sen palkkaan.

– Kun pentu on oppinut noutamaan damin minulle, opetan sitä istumaan ja odottamaan lupaa noutamiseen. Kun se osaa tämänkin, vaadin siltä myös istumista damin luovuttamisen yhteydessä.

Kun noudon kaikki vaiheet on opittu, Torro vaihtaa damin kylmään riistaan.

– Meillä on pakkasessa erikokoisia, -hajuisia ja -makuisia lintuja, jotta pentu ei myöhemminkään emmi tarttua mihin tahansa riistaan. Riistaan totuttelu alkaa pintasulilla linnuilla, joissa siivet ja pää ovat sen verran jäässä, että ovat kiinni kehossa. Kun linnussa ei ole mitään roikkuvia ulokkeita, pennun ei tee mieli nyppiä sitä, vaan se oppii kantamaan lintua keskeltä hyvällä otteella.

Myös Ruotimo siirtyy koulutuksessa kylmään riistaan heti, kun pentu osaa noutaa dameja. Riistan oikeanlaisen käsittelyn opettelemisessa hän hyödyntää koirien vesi-intoa.

– Yleensä neuvotaan, että vasta maalla noutamisen ollessa kunnossa aletaan opetella vedestä noutamista. Olen kuitenkin huomannut pentujen oppivan käsittelemään riistaa nätisti vedessä, koska siellä koira ei pysty tekemään mitään ylimääräistä, vaan sen on pakko ottaa lintu suuhun kauniisti.

Lämpimän riistan noutamisen nuori koira oppii usein sorsa- tai kyyhkymetsällä. Olisi hyvä, että koira olisi totutettu jo tätä ennen laukauksiin.

Nuorelle koiralle ei kuitenkaan kannata ampua kovin paljon riistaa, jotta se ei kuumenisi liikaa.

– Koirat, joille on ammuttu paljon lintuja, saattavat ruveta paukkunoutajiksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että ne lähtevät noutamaan riistaa ilman lupaa heti laukauksen kuultuaan. Jotkut kuumenevat jo siitä, kun näkevät haulikoiden nousevan, varoittaa Ruotimo.

Saksanseisojat toimivat hyvin peitteisessä metsämaastossa. Kuva: Jenni Ruotimo

Saksanseisojat toimivat hyvin peitteisessä metsämaastossa. Kuva: Jenni Ruotimo

Hakukuvion ja seisonnan tulisi sujua luonnostaan

Saksanseisojan pitäisi osata hakea riistaa maaston mukaan sopivalta etäisyydeltä tuulta hyödyntäen. Pelloilla ja tuntureilla, missä näköyhteys on hyvä, se voi hakea riistaa muutaman sadan metrin päässä ohjaajasta. Metsässä koira ei saisi olla liian kaukohakuinen, jotta ohjaaja ehtisi seisonnalle riistaa karkottamatta.

Haku ja hyvä tuulenkäyttö on koiralle yleensä luontaista, mutta jonkin verran sitä pystyy myös kouluttamaan.

Koira kannattaa tutustuttaa pennusta lähtien erilaisiin maastoihin, jotta se oppisi suhteuttamaan haun laajuutta maaston mukaan.

– Koiran kanssa tulisi kulkea sekä pelloilla että metsämaastossa, jotta se oppisi suhteuttamaan hakulaajuutensa erilaisen maaston mukaan, neuvoo Torro.

Koska Torro metsästää pääasiallisesti metsäkanalintuja peitteisessä metsämaastossa, hän pitää yhteyttä pitävistä koirista.

– Hienointa on, jos koira itse kuittaa hakunsa, eikä minun tarvitse pillillä pyytää sitä kuittaamaan. Käyn itse paljon nuoren koiran kanssa peitteisessä metsämaastossa, jotta se oppii pitämään yhteyttä minuun. Pelto- ja tunturimaastossa olisi toivottavaa, että koira hakisi huomattavasti laajemmin kuin metsässä. Sielläkin yhteydenpito on toivottavaa.

Koiran haku, kuten muutkin taidot, kehittyvät kokemuksen myötä. Mitä enemmän pennulle annetaan mahdollisuuksia, sitä nopeammin ja todennäköisemmin siitä tulee kelpo metsästyskaveri.

– Itse pyrin kulkemaan pennun kanssa riistarikkaassa maastossa. Kun koira löytää maastosta linnun, se innostuu etsimään niitä lisää. Tyhjä maasto ei motivoi koiraa, vaan päinvastoin voi tehdä koirasta laiskahakuisen. Pennun kanssa kulkiessa kannattaa huomioida myös tuulen suunta, jotta se oppisi hakemaan yläpäisesti. Eli kannattaa suunnitella kulkureitit niin, että tuuli tulisi koiraa kohti. Kun koira on vanhempi, se kyllä osaa itse hakea tuulen alta, neuvoo Torro.

Seisonta on saksanseisojille yhtä luontaista kuin pystykorvalle haukkuminen. Jotkut seisovat jo kahdeksanviikkoisena, toiset vasta yli vuoden ikäisinä. Vaikka seisonta on rodulla verissä, koira kehittyy kokemuksen myötä paremmaksi seisojaksi.

Ruotimon mukaan ihanteellinen seisonta on sellainen, että koira malttaa seisoa lintua tiukasti ja saa linnun sellaiseen otteeseen, että pystyy lähtemään tiedottamaan siitä.

Tiedottamisella tarkoitetaan sitä, että koira käy ilmaisemassa metsästäjälle seisomansa linnun, jos metsästäjä ei välimatkasta tai maaston peitteisyydestä johtuen ole huomannut tilannetta. Jotkut koirat hoksaavat itse tiedottamisen, toisille se täytyy opettaa kutsumalla koira pillillä irti seisonnasta.

Joskus koira seisoo pelkkää hajua. Jos pennulla on tapa tehdä niin, siihen ei kannata reagoida mitenkään, vaan odottaa, että koira purkaa seisonnan itsenäisti.

Nuori koira osaa kantaa lintua hienosti. Kuva: Paula Torro

Nuori koira osaa kantaa lintua hienosti. Kuva: Paula Torro

Se kuuluisa avanssi

Riistatyöskentely on aina ketju. Hyvä avanssi eli linnun lentoonajo on räväkkä, mutta vapautunut, ja koira tekee sen aina luvasta. Avanssin jälkeen koiran tulisi malttaa pysyä paikoillaan, kunnes sille annetaan lupa linnun noutamiseen.

Koiran viettitaso on riistatilanteessa korkeimmillaan. Jos koiran kanssa on treenattu pelkästään matalassa viettitilassa, sen hallinta metsästystilanteissa voi olla vaikeaa.

Liian innokas koira ei malta seisoa, vaan saattaa ajaa linnun luvatta ylös tai lähteä linnun perään. Koiran innokkuuden lisäksi virhe saattaa johtua kokemattomasta omistajasta, joka on kiirehtinyt seisonnalle, eikä ole malttanut antaa koiran seisoa rauhassa.

Jos koira lähtee linnun perään sen siivittäessä ja ohjaaja alkaa komentamaan koiraa kovaäänisesti, koira saattaa yhdistää linnun noston ohjaajan komentamiseen, eikä linnun perään menemiseen. Pahimmillaan seurauksena on se, ettei koira halua enää nostaa lintua.

Torro suosittelee pennun kanssa treenaamista pienestä pitäen myös korkealla viettitasolla eli koulutuksessa hyödynnettäisiin elävää riistaa. Hän itse käyttää pentukoulutuksissa pääosin kyyhkyjä, koska näiden kanssa saa tehtyä hallittuja treenejä.

– Kyyhkyillä on helppo treenata riistatyötä ja linnunsiivitystä, koska kyyhkystä koira harvoin saa koppia. Lisäksi sillä pystyy tekemään useita hallittuja toistoja lyhyessä ajassa, koska kyyhkyt palaavat pian lakkaan, ja ovat uudestaan käytettävissä.

Metsäkanalintujahdissa avanssi ei ole yhtä tärkeää kuin peltokanalintujahdeissa. Arat teeret ja metsot kun saattavat muutenkin lähteä lentoon metsästäjän lähestyessä. Fasaanin yli taas voi melkein kävellä. Jos koira ei nosta lintua ylös, sitä on vaikea päästä ampumaan.

Kun riistatyöskentelyketju – seisonta, avanssi ja paikallaanolo siivittämisen jälkeen – on kunnossa, koira voidaan palkata onnistuneesta työstä tiputuksella. Se, missä iässä tämä paketti on kunnossa, riippuu yksilöstä sekä siitä, miten sen kanssa on treenattu.

– Kun pentuajan tekee koiran kanssa paljon työtä ja antaa sille riistakosketuksia, koira voi alkaa toimia jo nuorenakin. Itse olen saattanut pudottaa pennulle ensimmäisen linnun sen ollessa alle vuoden ikäinen. Viimeistään siinä 2–3-vuotiaana koiran pitäisi kyllä olla ihan metsästyskelpoinen, sanoo Torro.

Paula Torron ensimmäinen riekkopudotus Maijan ollessa puolitoistavuotias. Kuva: Paula Torro

Paula Torron ensimmäinen riekkopudotus Maijan ollessa puolitoistavuotias. Kuva: Paula Torro

Millainen pentu sopii minulle?

Mistä lähdetään liikkeelle, jos kanakoiran hankkiminen kiinnostaa? Jos rotu ei ole vielä täysin selvillä, Ruotimon mielestä voi mennä metsästyskokeisiin tutustumaan kanakoirarotujen työskentelyyn.

– Kokeissa näkee erilaisten koirien toimintaa käytännössä ja siinä samassa pääsee myös juttelemaan omistajien kanssa. Myös rotuyhdistysten pentuneuvojiin kannattaa olla yhteydessä.

Ruotimolla itsellään on saksanseisojien lisäksi myös muita kanakoiria. Saksanseisojaa hän pitää kuitenkin siinä mielessä turvallisena rotuna, että koirien kanssa yleensä metsästetään eikä harrasteta pelkästään kokeita.

Kun rotu on selvillä, vuorossa on kasvattajan valinta. Pentuneuvojien lisäksi kokeet ovat hyvä apu myös tässä.

– Vaikka kokeisiin vaikuttaa koiran luontaisten ominaisuuksien lisäksi myös se, miten koiraa on osattu kouluttaa, koekertomuksia ajatuksella lukemalla pystyy vähän hahmottamaan koiran ominaisuuksia, neuvoo Torro.

Yksittäisen pennun valintaan on vaikea antaa mitään yksiselitteisiä neuvoja. Jos mielii kasvattajaksi, valitaan tietenkin narttupentu. Muuten sukupuoli on enemmänkin mieltymiskysymys.

Pennun valinnassa kannattaa luottaa kasvattajan arvioon, koska hän pystyy seuraamaan pentujen touhuja päivittäin.

– Itse pyrin tietenkin antamaan aktiivisen pennun aktiiviseen perheeseen. Käytännössä olen kuitenkin huomannut, että usein koira alkaa muistuttaa jossain vaiheessa omistajaansa. Jos ohjaaja on rauhallinen, niin koirakin yleensä aikuisena on. Ja jos ohjaaja on hermostunut, myös koirasta tulee sellainen, naurahtaa Torro.

Ruotimo suosittelee pennunhankkijaa liittymään paikalliseen kanakerhoon.

– Liityin itse Kanta-Hämeen kanakerhoon heti, kun hankin ensimmäisen seisojani. Kerhot järjestävät erilaisia tottelevaisuustreenejä ja koulutustilaisuuksia. Kanta-Hämeen kanakerho järjestää myös vuosittain naisohjaajille tarkoitettua Ladies Trial -tapahtuman, jossa on helppo tutustua kilpailutoimintaan.

Lähde:

www.saksanseisojakerho.fi

Marko Mikkola (toim.) (2010): Lintukoirat metsästyksessä. Metsäkustannus.

Puolivuotias lyhytkarvainen saksanseisoja Maija. Kuva: Paula Torro

Puolivuotias lyhytkarvainen saksanseisoja Maija. Kuva: Paula Torro
Nuori koira kantaa hienosti lokkia. Kuva: Paula TorroNuori koira kantaa hienosti lokkia. Kuva: Paula Torro