Miesten ilmaluodikon loppukilpailussa tiukimmin mestaruudesta kamppailleet ampuivat vierekkäin. Vasemmalta Henrik Wägar ja Vesa Saviahde.
Miesten ilmaluodikon loppukilpailussa tiukimmin mestaruudesta kamppailleet ampuivat vierekkäin. Vasemmalta Henrik Wägar ja Vesa Saviahde.

Merikarvian ennätyskisoissa uutta tekniikkaa

Merikarvialla liikuntakeskus Rysässä ammuttiin Suomen Metsästäjäliiton ilma-asekisojen SM-mitaleista.

Kontturin perhe Pohjois-Karjalasta oli lähtenyt Merikarvialle kilpailemaan perheelle mieluisassa ilma-aseammunnassa. Isä Markku on aikoinaan voittanut nuorten sarjassa molempien lajien mestaruudet ja harrastus on siirtynyt isältä tyttärille.

Kolme vuotta sitten ammunnan aloittanut kahdeksanvuotias Siina on kuluneena talvena käynyt harjoittelemassa ilmakiväärillä pari kertaa viikossa. Puoli tuntia ja puolensataa laukausta kerrallaan näyttää olleen onnistunut resepti S13-sarjassa kullan huuhdontaan. Siina voitti tukisarjan mestaruuden ampuen täydet 200 pistettä.

Myös luokkakaverit ovat huomioineet Siinan menestyksen ja palkintomitaleita esitellessään hänelle ihastellaan ”joka päiväkö sinä saat tämmöisiä?”. Siinan nuorempi sisko, Moona, oli kilpailujen nuorin osallistuja. Kuusivuotias esikoululainen sairastui flunssaan, joten ampuminen ei nyt sujunut ihan yhtä hyvin kuin tavallisesti.

Kontturin sisarukset kilpailivat ilmaluodikon tukisarjassa. Vasemmalla kilpailun nuorin ampuja, kuusivuotias Moona vierellään mestaruuden voittanut Siina.Kontturin sisarukset kilpailivat ilmaluodikon tukisarjassa. Vasemmalla kilpailun nuorin ampuja, kuusivuotias Moona vierellään mestaruuden voittanut Siina.

Kaksoismestareiden kilpailut

Naisten sarjassa Satakunnan Anna-Kaisa Palmén kilpaili kotikisoissaan. Hän selviytyi ilmahirven alkukilpailun tuloksellaan jatkoon, mutta sarjan kärkeen oli eroa jo puolenkymmentä pistettä. Loppukilpailu sujuikin sitten loistavasti tuoden 95 pistettä. Yhteistuloksellaan 180 hän voitti suomenmestaruuden kahdeksan pisteen erolla myös kotikisoissaan kilpailevaan Noora-Mari Iisakkalaan. Pohjanmaan Tiia Raja sijoittui kolmanneksi vain pisteen hopeasta jääneenä.

Yön yli nukkuminen ei Anna-Kaisan kuntoa heikentänyt. Ilmaluodikon alkukilpailun 99 pistettä sai jatkoa loppukilpailun 96 pisteestä. Näin hänestä tuli kilpailujen kaksoismestari. Anna-Kaisan lisäksi Merikarvialla molemmissa lajeissa mestaruuden ampui neljä muuta ampujaa. S15-sarjassa Pohjois-Karjalan Antti Santakankaan hirviammunnan voittotulos 183 pistettä on samalla sarjan uusi Suomen ennätys. Myös S17-sarjassa Anni Huttunen Pohjois-Savosta sekä Kymen piirin Sirkka Savukari N50-sarjassa veivät molempien kilpailtavien lajien mestaruuskultamitalit.

Tälle vuodelle otettiin ilma-aselajeihin kaksi uutta sarjaa. Niistä toisessa, N65-sarjassa, Helena Matero Pohjois-Savosta voitti molemmat lajit. Toisen uuden, M80- sarjan ilmahirviammunnan voitti Kainuun Olavi Mäkäräinen ja Kymen Kari Lahti oli paras ilmaluodikossa. Uusien sarjojen voittajat tekivät samalla myös uudet Suomen ennätykset.

Anni Huttunen ampumassa ilmahirven mestaruutta.Anni Huttunen ampumassa ilmahirven mestaruutta.

Elektroniikalla sujuvuutta

– Elektronisten taulujen ansiosta toimitsijoiden määrä varsinaisessa ammunnassa on huomattavasti vähäisempi kuin aikaisemmin järjestämissämme SM-kisoissa. Nyt voimme käyttää toimitsijoiden työpanoksen muuhun toimintaan, kertoo kilpailujen johtaja Reijo Holmi.

Nyt ampuja sai tuloksestaan tiedon välittömästi laukauksen jälkeen ja mitään tulkkauksesta johtuvia virheitä ei tullut. Aikaisemmin ampujat ovat tulleet taulu kädessä toimistoon kertomaan väärästä tulkkauksesta.

– Myös luodikon loppukilpailut olivat yleisöystävällisiä, koska yleisökin pystyi näkemään ammutun laukauksen välittömästi. Toivottavasti jatkossakin kisat ammutaan elektronisiin tauluihin. Vielä kun tulospalveluohjelmat saadaan Metsästäjäliiton sääntöjen mukaan toimiviksi, niin kisajärjestelyt helpottuvat vielä merkittävästi.

Reijo Holmi luovutti kisajärjestäjältä seuraavalle kiertävän karhun ensi vuoden SM-kilpailujen johtajalle Matti Suorannalle. Matti toivotti ilma-aseampujat tukijoukkoineen tervetulleeksi helmikuun 6. ja 7. päivinä Pohjois-Hämeeseen ja Tampereelle.

Kisojen tulokset

Ilmahirven iloinen mitalikolmikko 17-vuotiaiden sarjassa. Vasemmalta hopeamitalisti Liina Laine, kultaa voittanut Anni Huttunen sekä pronssia saavuttanut Jonna Mauno.Ilmahirven iloinen mitalikolmikko 17-vuotiaiden sarjassa. Vasemmalta hopeamitalisti Liina Laine, kultaa voittanut Anni Huttunen sekä pronssia saavuttanut Jonna Mauno.

Kilpailutilanne – ajatusten ja tunteiden vuoristorata



On päälajini, ilmaluodikon, kilpailupäivä. Kohdistuslaukaukset menevät hieman ylös. Aikaa on vain kolme minuuttia muutoksille. Ruuvaan pari napsua alas. Poskipakka tuntuu olevan vähän alhaalla, joten siirrän sitäkin pari milliä ylös. Nyt tuntuu hyvältä. Luottavaisin mielin itse kisaan. Alku lähtee hyvin, ekassa viiden sarjassa vain yksi ysi ja loput kymppejä. Tunnen kotiyleisön katseet selkäni takana. Toinen sarja. Kymppi, ysi, kymppi, kasi... enää viimeinen laukaus, keskity. Piippu ei osoita vielä edes taululle, kun pilli alkaa soida, viisi sekuntia aikaa. Äkkiä ase kohti taulua ja laukaus. Osuma näyttää karua kieltä, vitonen. Tuijotan taulua ja mietin, mitä juuri oli tapahtunut. Koskaan aiemmin ei aika ole loppunut kesken. Ampujia pyydetään keräämään aseet pois, ja uusi satsi kilpailijoita astuu viivalle.

Yritän tauolla nollata päätä. Lähden loppukisaan kahdeksantena. Mietin vielä ennen loppukisaa, että jos pystyn jokaisessa laukauksessa ajattelemaan vain itse laukausta ja hyvää suoritusta, pääsen pitkälle. Lopussa katsotaan, mihin se riittää. Tiedostan sen, että vanhoilla harjoituspohjilla ei enää ylletä podiumille, vaan pään kasassa pitäminen, jännityksestä nousevan sykkeen hallitseminen ja keskittyminen olennaiseen ovat ratkaisevia tekijöitä.

Loppukilpailu. Ensimmäiset viisi ammutaan yhteen putkeen. Pelkään ampuma-ajan loppumista. Saan pidettyä pakan edes jotenkuten kasassa, tulos 46 p. Kuulen väkisinkin kuuluttajan kertovan minun nousseen yhdellä sijalla. Viisi laukausta jäljellä.

Kylmälaukaukset kisalaukausten välissä rentouttavat oloa, tasaavat sykettä ja auttavat keskittymään pelkästään seuraavaan laukaukseen. Tiedostan, että nyt vain kympeillä voin nousta. Väkisinkin mieleen hiipii ajatus mitalista, vaikka olenkin vielä kaukana siitä. Jatkan keskittyen jokaiseen laukaukseen erikseen. Ajatukseni haluavat harhailla ja miettiä jo sitä, kuinka tässä tulee käymään. Yritän sulkea nämä ajatukset pois mielestä, mutta se on todella vaikeaa. Teen mielikuvaharjoittelua, miten tähtäyskuva pysyy keskellä taulua ja teen puhtaan liipaisun.

Seuraavat laukaukset. Saan pari kymppiä peräkkäin. Olen vieläkin pronssista muutaman pisteen. Vaikka kuuntelenkin tulokset laukausten välissä, huomaan, että mielikuvaharjoittelu ja kylmälaukaukset pitävät ajatukset kasassa. Ennen viimeistä laukausta olen pisteen jäljessä pronssitilasta. Mietin jo, joudummeko uusimaan, jos tulee tasatulos. Soimaan mielessä itseäni, ei saisi vielä ajatella sellaista. Yksi laukaus vielä jäljellä.

Viimeinen laukaus on aina vaikein. Ajattelen, että laukaus olisikin vasta kuudes. Saan sillä mielen rauhoittumaan. Ammunnanjohtaja kuuluttaa: ”Lataa!” ”Ovatko ampujat valmiit?” Ampuma-aika alkaa pillin soinnista. Tähtään, tähtään, piippu heiluu eikä ota rauhoittuakseen. Aika kuluu. On vain ammuttava. Pam! Uskallanko katsoa monitorista osuman arvoa. Se on 10,1!! Huokaisen, hymyilen. Olen tyytyväinen, taistelin loppuun saakka.

Ystäväni voittaa Suomen mestaruuden. Vaikka olen aidosti onnellinen hänen puolestaan, ei hymy tahdo nousta kasvoille, vaikka haluaisinkin. Hopealle ampuneen nimi kuulutetaan, taputan myös hänelle. Ovat paikkansa ansainneet. Ja sitten pronssimitalin vuoro. Nimeni kuulutetaan. Olen hetken ymmälläni tilanteesta! Mä tein sen!

Ymmärrän pian, että olin yltänyt mitaleille hallitsemalla ajatukseni, en niinkään ampumaosaamisellani, koska harjoituskertoja on takana kaudella tasan yksi. Vaikka olen aikaisemmin menestynyt lajissa, se ei tarkoita, etteikö minua jännittäisi, tai että tekeminen olisi minulle jotenkin helppoa. Samat pelot, jännitykset ja niin sanotut väärät ajatukset pyörivät myös minunkin mielessäni. Loppukisan suoritus oli työvoitto! Käteni nousevat tuuletukseen refleksinomaisesti ja huudahdan ilosta. Haluan juosta kisan voittaneen kilpasiskon kaulaan ja halata, koska tiedän hänen ymmärtävän, miltä minusta nyt tuntuu. Rutistan häntä kovasti ja olemme molemmat häkeltyneitä. Hieno urheilupäivä taas takana!

Noora-Mari Iisakkala

Kirjoittaja on saavuttanut Metsästäjäliiton ampumalajeissa 40 henkilökohtaista SM-mitalia, joista 28 kultaista. Noora-Marilla on hallussaan sekä metsästysluodikon että ilmaluodikon suomenennätykset. Hän on kuulunut Suomen Ampumaurheiluliiton maajoukkuevalmennettaviin vuosina 2000–2006 ja edustanut Suomea neljä kertaa EM-kisoissa ja kerran MM-kisoissa.