Lauri Kontro
Lauri Kontro
@ laurikontro
Puheenjohtajan palsta

Pönttötalkoot

Yle on tehnyt tänä keväänä erinomaisen ja mielenkiintoisen luontoteon, miljoonan linnunpöntön talkoot. Tavoitteena on, että suomalaiset ripustaisivat luontoon miljoona linnunpönttöä.

Kansa onkin lähtenyt liikkeelle. Myös Metsästäjäliitto on mukana talkoissa – miksei olisi, ovathan metsästäjät tässä maassa linnunpönttökulttuurin kantava voima.

Metsästysseurat ovat jo vuosia tehneet pönttötalkoita omilla pönttösorveillaan. Useimmissa Metsästäjäliiton piireissä järjestetään vuosittain pönttöpäiviä, jolloin linnunpönttöjä jaetaan ilmaiseksi turuilla ja toreilla. Pönttösorvit pyörivät metsästysseurojen tilaisuuksissa laakerit punaisina joka kevät.

Teimme kerran laskutoimituksen metsästäjien vuosittain tekemistä pöntöistä ja päädyimme sataan tuhanteen pönttöön. Metsästäjät ovat takuuvarmasti se porukka tässä maassa, joka vuodesta toiseen jaksaa ripustaa ja kunnostaa suurimman pönttömäärän.

Syystäkin metsästäjät pitävät itseään parhaina luonnonsuojelijoina. Se luonnonsuojelutyö, jota metsästäjät tekevät, tulee koko yhteiskunnan hyödyksi. Pönttötalkoot on tästä työstä erinomainen esimerkki. Pönttöjä tarvitsevat isot ja pienet linnut.

Pönttöjen lisäksi tänä vuonna metsästäjät laittavat putkipesiä sorsalinnuille. Tämä amerikoista meille tullut heinäpesä on alkanut levitä tehokkaasti. Metsästäjäliiton sorsanpesämestari Veli-Matti Pekkarinen on käynnistänyt todellisen kansanliikkeen sorsien pesätilanteen helpottamiseksi.

Ripusta pönttö tai rakenna sorsanpesä. Luonto kiittää!