Noutaja on noutamisen expertti. Saalis tulee talteen nopeasti ja varmasti.
Noutaja on noutamisen expertti. Saalis tulee talteen nopeasti ja varmasti.

Noutajan kanssa kanalintujen pyynnissä

Noutajan päälaji on toimia nimensä mukaisesti noutavana koirana, mutta sitä voidaan käyttää kanalintujahdissa myös ylösajavana koirana.

Kanalinnun pyyntiin noutaja ei ole paras rotu, eikä edes toiseksi paras, mutta ehdottomasti hyvä kompromissi. Harvalla kun on mahdollisuus hankkia jokaisen riistalajin pyyntiin lajikohtaista spesialistia. Noutajan hyöty kanalinnustuksessa tulee rodun monimuotoisuudesta.

Noutajarotuja on kaikkiaan kuusi: labradorinnoutaja, kultainennoutaja, sileäkarvainennoutaja, kiharakarvainennoutaja, chesapeakelahdennoutaja sekä novascotiannoutaja. Näistä viisi ensin mainittua on jalostettu ensisijaisesti noutaviksi koiriksi, ja novascotiannoutaja eli ”tolleri” riistan houkuttelijaksi.

Kaikki ovat metsästyskoiria, joilla on hieman eroja koossa, karvanlaadussa, luonteessa sekä työskentelytyylissä.

Saumaton yhteistyö koiran ja metsästäjän välillä voi johtaa hienoon lopputulokseen.
Saumaton yhteistyö koiran ja metsästäjän välillä voi johtaa hienoon lopputulokseen.

Noutajan parhaat puolet

Missä noutaja on sitten parhaimmillaan? Ehdottomasti se on paras rotu silloin, kun koira on passissa pelkkänä noutavana koirana, eli pyytä pillittäessä ja teeren kuvapyynnissä. Nevalla tapahtuvassa kuvastuksessa, jossa lintu pudotetaan luodikolla, noutomatkat ovat jopa 200 metriä, jolloin noutajan ohjattavuus sekä markkeerauskyky ovat tärkeitä ominaisuuksia.

Noutajat toimivat myös ylösajavina koirina. Omat kultaiset noutajat opetan tekemään puoliympyränmuotoista hakukuviota ohjaajan molemmille puolin, koiran etäisyyden ollessa ohjaajasta maksimissaan 30 metriä. Koira pyörii siis haulikkohollilla. Joillakin noutajilla on kyky ajaa lintu ylös kohden ohjaajaa. Ylösajon tapahduttua koiran tulee pysähtyä turvallisuussyistä.

Lepohetket metsästyskoiran tulee käyttää hyödyksi ja levätä itsekin.
Lepohetket metsästyskoiran tulee käyttää hyödyksi ja levätä itsekin.

Koulutus kanalinnustukseen

Noutajan kouluttaminen kanalinnustukseen on helppoa. Ylösajoa tehdessä koira on pidettävä riittävän lähellä ohjaajaa, jotta saadaan myös ampumatilaisuus. Koiran kanssa aletaan liikkua metsässä siksak-kuviota tehden. Ensin lähdetään vasemmalle etuviistoon, ja kun koira on lähtemässä liian kauaksi, sitä kutsutaan pillillä takaisin päin ja samalla muutetaan kulkusuuntaa etuoikealle. Kulkusuunnan muutoksen jälkeen, koiran irrotessa liian kauaksi ohjaajasta, sitä kutsutaan luokse ja muutetaan kulkusuuntaa. Näin saadaan koiralle hakukuvio.

Opetusvaiheessa pyrin liikkumaan aina vastatuuleen. Koiran ajettua riistan ylös sen tulee pysähtyä. Olen opettanut koiran pysähtymään pillistä, ensin lähietäisyydellä ja sen jälkeen matkaa lisäten. Kun pillipysäytys on hallussa, lisätään pysäytyksen yhteyteen myös noutoesineen heitto – aluksi riittävän kauaksi koirasta, jottei se provosoidu. Myöhemmin lähemmäs hieman provosoiden, jotta saadaan pysähtyminen ja paikallaan pysyminen vahvistettua. Heitettyä noutoesinettä koiran ei anneta noutaa suoraan, vaan koira otetaan ensin luokse, ja sen jälkeen lähetetään noutoon. Tällä haetaan sitä, että koira ei ala ennakoida riistatilanteissa ja kynnys luvattomaan noutoon ryntäämisen on korkeampi.

Noutajan otteen riistasta tulee olla syvä ja pehmeä.Noutajan otteen riistasta tulee olla syvä ja pehmeä.

Metsällä

Noutajan kanssa pyynti on rentoa ja stressitöntä. Ei ole väliä, ajaako koira itse riistan ylös, jättääkö se sen väliin ja ohjaaja polkaisee sen ylös, vai törmääkö se riistaan.

Teeren ja metson pyynnissä vanha suhteellisen avoin metsä ei ole otollista ympäristöä, sillä ampumaetäisyydelle pääseminen on varsin haastavaa. Paras on suhteellisen tiheä rääseikkö, jossa linnut luottavat pitkälti maaston tarjoamaan suojaan ja pyrkivät lymyämään viimeiseen saakka. Maastossa on hyvä olla aluskasvillisuutta, joka tarjoaa linnuille suojaa. Parhaat maastot olen löytänyt valtion mailta Keski-Suomesta sekä Sallasta Naruska-Tuntsan alueen katajikoista; maastoista, joissa seisova koira ja pystykorva ovat vääriä valintoja.

Ylä-Lapin alueilla, jotka ovat kuin luotuja kanakoirille, noutajan käyttökään ei ole ihan tuhoon tuomittua riekon pyynnissä. Tarvitaan vain kaksi metsästäjää ja koira. Riekko pyrkii juoksemaan alta pois ja karkkoaa ampumamatkan ulkopuolelta, mutta kun otetaan kaksi metsästäjää, jotka kulkevat rinnakkain 60–80 metrin etäisyydellä toisistaan, ja koira sahaamaan siihen väliin, voidaan saada joitakin ampumatilaisuuksia. Tämä edellyttää tiheää riekkokantaa, sillä koiran haravoima maastoala päivän aikana jää väistämättä pieneksi. Mutta mikäpä siinä samoillessa syksyisestä tunturiluonnosta nauttien.

Noutajan kanssa kannattaa iskeä maastoon, jossa ei ole metsästäjiä kanakoirien eikä pystykorvien kanssa. Sieltä saattaa löytyä parhaat apajat juuri noutajalle. Siis maastoon, joka ei äkkiseltään näytä niin houkuttelevalta.

Kaikki alkoi Zenistä

Aloin käydä kanalinnun pyynnissä seitsemänvuotiaana. Perinteinen pyyntimuoto oli metsissä samoilu, ja joskus pääsi kokeilemaan lintua pomppuun. Muutaman kerran löytämättä jäänyt saalislintu sai tekemään päätöksen, että ilman koiraa en enää kanalintuja pyydä.

Kaverin vanhemmilla oli tolleri, jonka sain aina hakea, kun pyyntiin lähdin. Zeni, tämä tolleri, antoi ja opetti paljon. Hyvän koiran kriteeri on se, että koirasta on metsästyksessä enemmän hyötyä kuin haittaa. Zeni löysi kaikki riistaeläimet, vaikkeivat ne aina oikeaoppisesti käteen saakka tulleetkaan. Se myös haukkui lintuja puuhun, tosin pisimmät haukut jäivät kolmeen minuuttiin.

Ensimmäinen oma lintukoirani oli saksanseisoja, ja niitä on ollut neljä kappaletta. Seisojan kanssa kanalinnustamista ei voi – eikä saakaan – verrata noutajan kanssa tapahtuvaan pyyntiin, ovat ne sen verran erilaisia.