Paikallisen maasaiheimon miehistä koulutetaan salametsästyksen valvojia. Näin suojelutyöstä hyötyvät sekä eläimet että paikallisväestö. Kuva: Jeremy Goss
Paikallisen maasaiheimon miehistä koulutetaan salametsästyksen valvojia. Näin suojelutyöstä hyötyvät sekä eläimet että paikallisväestö. Kuva: Jeremy Goss

Maasaisoturin miehuuskoe ei enää vaadi leijonan tappamista

Afrikassa tehdään alkuperäiskansoja myöten työtä salametsästyksen kitkemiseksi.

Leijonakanta Keniassa on saatu turvattua paikallisväestön kanssa tiiviissä yhteistyössä. Kuva: Jeremy Goss
Leijonakanta Keniassa on saatu turvattua paikallisväestön kanssa tiiviissä yhteistyössä. Kuva: Jeremy Goss

Vielä viisi vuotta sitten itäafrikkalaisen maasai-alkuperäiskansan soturin oli osoitettava miehuutensa tappamalla leijona. Näin tehtiin, vaikka maasait eivät edes syö villieläinten lihaa.

– Valistus ja tiivis yhteistyö on toiminut. Nyt soturin miehuuskoe löytyy urheilukilpailusta, kenialainen Daniel Ole Sambu sanoo tyytyväisenä.

– Maasaisoturit taistelevat nyt mieluummin mitaleista ja rahasta kuin leijonista.

Sambu on itsekin maasai ja kertoo heimonsa elävän paimentolaisina laiduntamalla karjaa merkittävällä Amboseli-Tsavon ekosysteemialueella Kilimanjaron maisemissa. Noin 800 000 hehtaarin alue levittäytyy Keniaan ja Tansaniaan. Vaikka paikalla on neljä kansallispuistoa, joissa villieläinten pitäisi saada olla rauhassa, salametsästys rehottaa. Sitä pannaan nyt kuriin, ja maasaisotureille on tarjolla työtä salametsästyksen torppaamisessa.

Ratkaisua on lähdetty rakentamaan alkuperäisväestön kanssa. He tuntevat maat ja eläinten kulkureitit. He ovat myös kasvaneet elämään yhdessä villieläinten kanssa paimentaessaan karjaansa. Vain leijonat ovat olleet maasaiden metsästyslistalla. Norsujen ja muiden villieläinten kanssa on opittu elämään yhdessä.

– Vuoden 2009 mielettömän kuivuuden aikana karjaa kuoli janoon ja petojen saaliina. Silloin päätin liittyä maailmankuulun valokuvaaja Nick Brandtin perustamaan Big Life -suojelujärjestöön. Halusin löytää kansalleni – mutta myös villieläimille – mahdollisuuksia selviytymiseen, Sambu kertoo.

Hän pitääkin erittäin tärkeänä yhteistyötä alkuperäisasukkaiden ja suojelujärjestön kesken.

– On selvää, että alkuperäiskansan on myös hyödyttävä työstä, jota he nyt tekevät ekosysteemin säilyttämiseksi. He saavat korvauksia tekemästään suojelutyöstä. Korvauksia ei tule, jos eläimiä tapetaan vastoin lakeja.

Suojelutyö ja salametsästyksen kurissa pitäminen ovat äärettömän vaativaa työtä jättimäisellä alueella. Salametsästäjät tulevat arvokkaan norsunluun perässä, eivätkä he ajattele lajien säilymistä.

Sambun mukaan salametsästyksen hankaluutta lisää se, että ekosysteemialue ulottuu yli valtionrajojen. Kuitenkin eläinten kulkureitit pitäisi turvata.

– Ruuasta, tilasta ja vedestä kilpaillaan haastavissa olosuhteissa. Näitä kaikkia tarvitsevat sekä ihmiset, norsut, pedot että karja. Yhteentörmäyksiä sattuu, ja niitä yritämme koko ajan torjua, Sambu kuvailee.

Hänen mukaansa onnistumisen mahdollisuudet ovat kuitenkin siinä, että alkuperäiskansan osaamista hyödynnetään. Se, että Sambu itse on maasai, on auttanut yhteistyötä ja viestin viemistä. Maasai puhuu heimonsa asioista heidän omilla käsitteillään ja kielellään. Hänen arvonsa ovat heimon arvoja.

– Maasaiden on myös hyödyttävä tekemästään työstä. Siksi tarvitsemme koko ajan lisää sotureita salametsästäjiä vastaan. He taas tarvitsevat varusteita, koulutusta ja rahaa. Työ on tuottanut jo hyviä tuloksia, mutta paljon on vielä tehtävä.

Ennen maasaiheimon soturin piti osoittaa miehuutensa tappamalla leijona. Nyt sen voi tehdä metsästämällä voittoja urheilukilpailuissa. Ensimmäiset maasaisotureiden olympialaiset pidettiin viisi vuotta sitten. Suurin voittaja oli leijona. Kuva: Jeremy GossEnnen maasaiheimon soturin piti osoittaa miehuutensa tappamalla leijona. Nyt sen voi tehdä metsästämällä voittoja urheilukilpailuissa. Ensimmäiset maasaisotureiden olympialaiset pidettiin viisi vuotta sitten. Suurin voittaja oli leijona. Kuva: Jeremy Goss

– Villieläinten ja ihmisten on mahdollista elää ja voida hyvin samoilla alueilla, mutta se vaatii sinnikästä työtä sekä paikallisen väestön osallistamista, sanoi kenialainen Daniel Ole Sambu ja hytisi helmikuisen Suomen pakkasessa. Kuva: Ilpo Kojola

Yhteisvoimin Keniassa

Kenialainen Daniel Ole Sambu kävi Suomen talvessa kertomassa itäafrikkalaisesta tavasta pistää rehottavaa salametsästystä kuriin paikallisen väestön tuella. Konneveden tutkimusasemalla pidettiin Jyväskylän yliopiston ekologian talvikoulu, johon osallistui opiskelijoita lähes parista kymmenestä maasta. Sambu kertoi työstään Big Life Foundationissa.

Helmikuinen kylmyys tyrmistytti maasaikansan soturin. Mutta sitäkin enemmän häntä hämmästytti hiljaisuus.

– On puhuttava hirvittävän paljon ennen kuin keskustelun väylät aidosti aukeavat tämän hiljaisen ja kohteliaan kansan kanssa, hän totesi.