Näätä on taitava kiipeäjä, joka ei epäröi metrienkään loikkaa viereiseen puuhun. Haulikkomieheltä ja -naiselta vaaditaan terävyyttä. Kuva: Hannu Huttu
Näätä on taitava kiipeäjä, joka ei epäröi metrienkään loikkaa viereiseen puuhun. Haulikkomieheltä ja -naiselta vaaditaan terävyyttä. Kuva: Hannu Huttu

Kultakurkku kiikarissa

Näätä on pienpetojemme aatelia. Pohjoisten havumetsien alkuperäislajina se on aina kuulunut turkispyytäjiemme himotuimpiin saaliisiin. Kuluvalla kaudella näätäjahtiin on päästy jo tavallista aiemmin, sillä metsästysasetusmuutos salli pyynnin jo elokuun alusta alkaen.

Useille metsästäjille näätä on tuttu vain kuvista tai täytettynä kouluaikojen biologian tunneilta. Näädän pariloikkajäljet lumella sen sijaan ovat tuttuja jo huomattavasti useammalle, sillä näätäkannat ovat nykyisellään vahvat.

Itse näätää kuitenkaan harvoin pääsee näkemään metsässä kulkiessaan, sillä tämä taitava peto metsästää öisin ja silloinkin havainnoi tarkoilla aisteillaan alati ympäristöään. Riistakameroiden yleistyminen ja niiden kuvat ovat sentään raottaneet nykyisin hieman paremmin porttia näädän maailmaan.

Moniruokainen sekasyömäri

Näätä viihtyy tyypillisesti vanhassa metsässä, josta evääksi löytyy oravia ja muita pikkunisäkkäitä. Sieltä löytyy myös lahopuiden koloja ja juurakkoja lepäilypaikoiksi.

Näätä on myös hyvä sopeutuja. Se viihtyy hyvin nykyisin yleisimmässä, ikärakenteeltaan nuoremmassa metsätyypissä, eikä se toisaalta kaihda asutustakaan. Ei ole lainkaan tavatonta, että kesämökin vintin on kevään korvalla valloittanut pesäpaikakseen ihmisnormien mukaisesta siisteydestä vähät välittävä näätäemo.

Oravat ja muut pikkunisäkkäät eivät ole näädän ainoita ravintokohteita, sillä sille kelpaavat myös kaikenlaiset haaskat. Keväisin näätä herkuttelee lintujen munilla, ja telkkäemokin voi päästä pöntössä sujuvasti hengestään kesken haudonnan. Jänikset ja metsäkanalinnut ovat myös näädän tulilinjalla. Talvella näätä voi tavoittaa jopa metson lumikiepistä.

Syksyisin ruoaksi kelpaavat jopa marjat, erityisesti mustikat, joten näädän ruokaympyrä on varsin monipuolinen.

Perinteikäs näädänpyynti – koiralla tai ilman

Näätäturkkia mielivällä on valittavanaan pyyntimuodoista kaksi toimintalinjaa. Ensimmäinen ja yleisin on passiivisten pyyntilaitteiden, eli erilaisten loukkujen ja rautojen käyttö. Toinen perinteinen tapa on jäljittäminen lumikelillä. Silloin apulaisena voi lisäksi olla näätää puuhun haukkuva koira.

Mikäpä onkaan suomalaisempi näky lumisessa talvimaisemassa kuin aarnimetsän hämäriin suksilla hiljalleen liu’utteleva pyyntimies, edellään uskollinen punainen suomenpystykorva. Toki muutkin pystykorvaiset rodut kelpaavat tehtävään mainiosti. Pääasia on, että koiralta löytyy intoa näädän perään. Jahdissa on eduksi, jos koira jäljittää näädän lumijälkeä sitkeästi, eikä sitä tarvitse patistella uudelleen jäljelle.

Nykyisin näädänmetsästys koiralla onnistuu myös syksyllä, sillä tänä vuonna voimaan tullut metsästysasetuksen muutos mahdollistaa näädänpyynnin aloittamisen jo elokuun alusta. Näädistä innostuneella pystykorvalla pyytävät tietävät, että alkusyksyisiä sattumanäätiä on osunut aiemmin haukuttavaksi paikoin jopa riesaksi asti – ilman mahdollisuutta ampua. Näädänpyynti kun aiemmin alkoi vasta marraskuulta. Nykysäädöksillä syksyiset sulan kelin näätähaukkutilanteet voidaan käyttää hyödyksi ja tehdä samalla tärkeää riistanhoitotyötä. Asetusuudistus onkin saanut pystykorvaväen varauksettoman tuen.

Sulan kelin näädänpyynnissä koiran näätäinnon rooli korostuu, koska ohjaaja ei voi juuri avittaa koiraa jäljitystehtävässä, muuten kuin korkeintaan viemällä näätärikkaaseen maastoon. Syksyllä sulan kelin näädänpyynti koiralla onnistuu erityisesti iltapuolella, kun näädät lähtevät lepopaikoistaan liikkeelle.

Näädänmetsästystä perinteisimmillään: suomenpystykorvan kanssa lumijäljellä. Kuva: Hannu Huttu

Näädänmetsästystä perinteisimmillään: suomenpystykorvan kanssa lumijäljellä. Kuva: Hannu Huttu

Lumikelin jäljityspyynti

Näädän jäljitykseen paras keli on luonnollisesti tuore lumi, jossa on näkyvissä öiset jäljet. Tyypillisesti näätä kierretään ensin rinkiin metsäautoteitä apuna käyttäen. Sen jälkeen lähdetään seuraamaan jälkeä joko miespelissä tai koira apuna. Näätä paikallistetaan viimein jäljityksen jälkeen puuhun joko jäljistä tai koiran haukun osoittamana. Usein näätä vikkelänä kiipeilijänä on saattanut kavuta esimerkiksi oravan pesään, kelon sisälle tai palokärjen koloon viettämään päivälepoaan.

Näädän saaminen lepopaikastaan näkyville on oma tehtävänsä. Homma voi onnistua kolistelemalla sitkeästi puun kylkeä. Haulikkomiehen tulee olla hereillä etenkin silloin, kun näätä säntää latvaan tai pyrkii pakoon puittamalla: hyppy puusta puuhun voi kantaa jopa 3-4 metriä.

Jäljitys voi päättyä myös kivikkoon tai kantojuurakon alle, jolloin lapiot ja kanget ovat sopivia työkaluja. Silloin selkä voi olla hiestä märkä, ennen kuin näädännahkaa on taanalle laitettavaksi.

Näätää voi pyytää passiivisesti hetitappavilla raudoilla, jotka on suojattu koteloon. Petri Timonen on saanut saalista näädän kulkureitille virittämiin rautoihinsa. Kuva: Ere Grenfors

Näätää voi pyytää passiivisesti hetitappavilla raudoilla, jotka on suojattu koteloon. Petri Timonen on saanut saalista näädän kulkureitille virittämiin rautoihinsa. Kuva: Ere Grenfors

Rautapyynnissä paikka syöttiä tärkeämpi

Passiivisessa näädänpyynnissä yleisin keino on hetitappava pyyntirauta, joka on sijoitettu puiseen suojalaatikkoon. Nykyisin tarjolla on kätevästi useampia malleja valmiissa koteloissaan.

Jos haluaa panostaa nahan talteen ottamiseen, pyyntikausi on silloin marraskuulta maaliskuun loppuun. Rautoja kannattaa levittää maastoon reilusti. Jos pakkaskausi on yhtenäinen, voidaan kokemiskierros tehdä jopa parin kolmen viikon välein.

Syöttinä raudoissa voidaan käyttää esimerkiksi hirvieläinten teurasjätteitä. Käypäisiä syöttejä ovat vertyneet lihat, rasva, maksa, munuaiset ja muut vastaavat roippeet. Myös jänisten ja kanalintujen vastaavat perkeet kelpaavat. Kuoriutumatta jäänyt vesilinnun muna on myös kelvollinen syötti.

Pyyntipaikka on kuitenkin ykkösasia. Raudat tulee laittaa näädän todetulle kulkureitille. ”Hotspotin” löydyttyä samat raudat voivat napsua useastikin talven aikana. Louhikot, kallionaluset, tiheät ojanvarret sekä ylipäänsä vanhan metsän alueet kuuluvat suosikkikohteisiin.

Korkean mäen päälle ei rautoja välttämättä kannata laittaa, sillä syötin hajut karkaavat korkeuksista minne sattuu.

Metsästysasetuksen muutos sallii nykyisin näädänpyynnin nykyisin jo elokuussa. Alkusyksyn näätäjahti koiralla tuottaa tulosta erityisesti ilta-aikaan. Kuva: Ere GrenforsMetsästysasetuksen muutos sallii nykyisin näädänpyynnin nykyisin jo elokuussa. Alkusyksyn näätäjahti koiralla tuottaa tulosta erityisesti ilta-aikaan. Kuva: Ere Grenfors

Myyrät haittaavat pyyntiä

Runsaat myyräkannat voivat haitata näädänpyyntiä kolmella tavalla. Ensinnäkin myyrärunsaus saa näädän liikkumaan vähemmän, ja koska ruokaa on viljalti joka paikassa, ei näätää saa houkuteltua pyydykseen.

Toiseksi myyrät myös tapaavat nakertaa näädälle asetettuja syöttejä, jolloin syöttejä saa olla uusimassa usein. Syöttien häviäminen myyrien suihin lisää työtä, jos kierrosrytmiä joudutaan tihentämään. Tällöin lisääntyy myös ihmisen haju pyyntilaitteen läheisyydessä, mikä ei ole omiaan parantamaan pyyntitulosta.

Kolmas haitta on myyrien aiheuttamat vauriot rautoihin jääneen näädän turkille. Turkin säilyminen hyvänä on tärkeää, jos sitä aiotaan hyödyntää.

Kateellisia katseita taatusti keräävään näätäturkkiin tarvitaan 60–70 ensiluokkaista kultakurkkuista turkista. Näätäturkin kantajaksi ei siten päästäkään aivan tuosta vain – kateus pitää näädänpyynnissäkin ansaita kovalla työllä ja taidolla.

Näätä

(Martes martes)

  • Pituus: 45–55 cm

  • Paino: 0,5–1,5 kg, uros suurempi kuin naaras

  • Levinneisyys: Koko maa Ylä-Lappia lukuun ottamatta

  • Lisääntyminen: Kiima heinä-elokuussa, synnyttää huhti-toukokuussa 3–5 poikasta (ns. viivästynyt sikiönkehitys)

  • Elinikä: 8–10 vuotta