Valtatien 1 ylittävä Lohjanharjun vihersilta valmistui vuonna 2006. Helsingin ja Turun yhdistävältä moottoritieltä löytyy myös toinen vihersilta sekä lukuisia tunneleita, alikulkusiltoja ja liito-oraville suunniteltuja tienylityspaikkoja.
Valtatien 1 ylittävä Lohjanharjun vihersilta valmistui vuonna 2006. Helsingin ja Turun yhdistävältä moottoritieltä löytyy myös toinen vihersilta sekä lukuisia tunneleita, alikulkusiltoja ja liito-oraville suunniteltuja tienylityspaikkoja.

Vilskettä Lohjanharjun vihersillalla

Riista-aidatut valtatiet muodostavat lähes ylipääsemättömän esteen hirvieläimille ja muille suurikokoisille nisäkkäille. Eläinten liikkumista voidaan onneksi helpottaa niiden käyttöön rakennetuilla yli- ja alikuluilla.

Kapea ja ruohottunut soratie nousee varttuneen männyntaimikon läpi. Etumaastosta kantautuu autojen ääniä, ollaan selvästi lähellä vilkkaasti liikennöityä valtatietä. Sadan metrin kävelyn jälkeen liikenteen pauhu kuuluu takaviistosta – olemme ylittäneet Helsingin ja Turun yhdistävän moottoritien Lohjanharjun vihersiltaa myöden.

Hiekkaan painuneista jäljistä päätellen emme ole olleet ainoita kulkijoita sillalla: ainakin valkohäntäpeurat ovat olleet liikkeellä, ja löytyypä maasta satunnainen hirvensorkan painaumakin.

Vihersillan vakioasiakas, valkohäntäpeura.Vihersillan vakioasiakas, valkohäntäpeura.

Valkohäntäpeurat ahkerimpia sillankäyttäjiä

Hannu Åkerman Vesikansan Hirvimiehistä vahvistaa jälkien perusteella tehdyn päätelmän. Hän kertoo valkohäntäpeurojen käyttäneen vihersiltaa säännöllisesti aina sen rakentamisesta saakka. Hirvet sen sijaan hyväksyivät rakenteen kulkuväyläkseen hitaammin, eikä sillan hirviliikenne ole missään vaiheessa ollut kovin vilkasta.

Åkerman tietää mistä puhuu: pitkä ura SRVA -vapaaehtoisena on opettanut hänelle paitsi todennäköisimmät kolaripaikat, myös eläinten käyttämät kulkureitit.

Sorkkaeläinten lisäksi Lohjanharjun vihersillalla liikkuu säännöllisesti muitakin eläimiä. Keväällä 2016 toteutettu riistakameraseuranta paljasti rusakoiden ja kettujen kuuluvan sillan vakituiseen käyttäjäkuntaan. Suurin osa eläimistä vieraili sillalla auringonlaskun ja -nousun välillä, mutta kameran muistikortille tallentui kuvia keskellä päivääkin.

Myös kaksijalkaiset kulkijat ovat ottaneet sillan omakseen: lenkkeilijät pääsevät sitä myöden kätevästi tien puolelta toiselle. Parhaimmillaan vihersilta onkin monikäyttöinen, eikä satunnainen ihmisten liikkuminen tai työkoneajo romuta sen pääasiallista tarkoitusta.

Metsäkaurispukki kuvautti itsensä monena päivänä.Metsäkaurispukki kuvautti itsensä monena päivänä.

Vihersilta maastoutuu hiljalleen

Lohjanharjun vihersillan teräsbetonisten holvien päälle ajettiin rakennusvaiheessa rekkakuormittain maata, ja koko komeuden päälle istutettiin muun muassa pihlajia eläimiä houkuttelemaan. Istutuksilla nopeutettiin massiivisen rakenteen sulautumista ympäristöönsä, mutta tehokkaimmin maisemoinnista huolehtii aika.

Vihersillan maisema on kokenut melkoisen muutoksen kymmenvuotisen olemassaolonsa aikana, ja Åkerman sekä Vesikansan Hirvimiesten metsästyksen johtajana toimiva Arto Ahlgren uskovat puuston kasvun parantavan sillan houkuttelevuutta entisestään.

Itse vihersillan rakenne vaikuttaa miehistä varsin toimivalta; vaikka silta onkin ympäröivää maastoa ylempänä, tapahtuu nousu sen päälle verraten loivassa kulmassa.

Lohjanharjun vihersillalle johtava maasto ei tarjonnut ensimmäisten vuosien aikana juurikaan suojaa eläimille. Valokuva on otettu vuonna 2008, pari vuotta sillan valmistumisen jälkeen.Lohjanharjun vihersillalle johtava maasto ei tarjonnut ensimmäisten vuosien aikana juurikaan suojaa eläimille. Valokuva on otettu vuonna 2008, pari vuotta sillan valmistumisen jälkeen.

Sijainti ennen kaikkea

Eläimille tarkoitettujen kulkureittiratkaisuiden toimivuuden kannalta tärkein tekijä on niiden sijainti. Parhaimmassa tapauksessa vihersilta tai alikulku rakennetaan eläinten vakiintuneelle kulkureitille. Vaikka riista-aidoilla saadaan ohjailtua eläimiä kohti rakennetta, on sinne johtavien viheryhteyksien jatkuvuudesta huolehdittava. Nykyisellään maisematason ekologiset yhteydet huomioidaan jo maakuntatason suunnittelussa, mutta yksittäiset eläinten liikkumisen mahdollistavat viherkäytävät turvataan yleis- ja asemakaavalla.

Lohjanharjun vihersillan pohjoispuolella avautuu suhteellisen yhtenäinen, Hiidenveden rantaan rajautuva metsäalue. Tien toisella puolella on sen sijaan tukkoisempaa: Nälköönnummen teollisuusalue sekä moottoritien valmistumisen jälkeen tiivistynyt taajamarakentaminen lähes katkaisevat viheryhteyden etelän suuntaan.

Hannu Åkerman ja Arto Ahlgren vahvistavat, että pohjoiseen mielivät eläimet eivät pääse vihersillalle suoraan, vaan ne joutuvat koukkaamaan ensin itää kohti ja pujahtamaan sitten kapeasta viherkäytävästä kohti siltaa. Jäljellä olevasta viheryhteydestä tulisikin pitää kiinni kynsin hampain. Yhteyden katkeaminen estäisi eläinten liikkumisen etelästä pohjoiseen, ja voisi pahimmillaan ohjata pohjoisesta saapuvat eläimet keskelle taajamaa.

Asuinrakentamisen lisäksi esimerkiksi metsähakkuut vaikuttavat eläinten kulkureitteihin ja edelleen siltojen ja alikulkujen toimivuuteen. Maankäytön suunnittelijan parhaita tietolähteitä ovat paikalliset metsästäjät, jotka seuraavat eläinten liikkumista ympärivuotisesti.

Metsästäjien paikallisasiantuntemus kannattaisi valjastaa hyötykäyttöön jo rakenteiden suunnitteluvaiheessa, jolloin eläimille tarkoitetut kulkureittirakenteet sekä muut eläinonnettomuuksien määrän vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet saadaan kohdistettua suoraan parhaille paikoille.

Aika on tehnyt tehtävänsä: kymmenessä vuodessa vihersillalle sekä sitä ympäröineen hakkuuaukean tilalle on kasvanut tiheä taimikko.Aika on tehnyt tehtävänsä: kymmenessä vuodessa vihersillalle sekä sitä ympäröineen hakkuuaukean tilalle on kasvanut tiheä taimikko.

Miljoonaluokan hankkeita

Lohjanharjun vihersillan kaltaiset rakenteet ovat kalliita: hintalappua vihersillalle kertyy helposti miljoonan euron edestä. Toisaalta ihmishengen menetykseen johtavan liikenneonnettomuuden laskennalliset kustannukset hipovat kolmea miljoonaa. Yhdenkin kuolemaan johtaneen kolarin estyminen kääntää siis vihersiltasijoituksen tukevasti plussan puolelle.

Hieman yllättäen vihersiltojen teho tunnetaan vielä kehnosti. Maailmalla on toki tehty paljon selvityksiä rakenteita käyttävistä lajeista, mutta Suomesta vihersiltojen systemaattiset seurannat käytännössä puuttuvat. Kokonaan oma lukunsa ovat vihersiltojen mahdolliset liikenneturvallisuushyödyt sekä pitkän aikavälin vaikutukset eläinkantoihin.

Järkeenkäypää on tietenkin olettaa, että riista-aitojen ja kulkureittirakenteiden yhdistelmät auttavat vähentämään erityisesti hirvieläinonnettomuuksien määrää sekä ylläpitämään tien eri puolilla elävien eläinpopulaatioiden perinnöllistä monimuotoisuutta. Vedenpitävät todisteet vain uupuvat. Olisiko tässä seuraava haaste suomalaiselle riistantutkimukselle?