Kani on loukussa aivan rauhallinen. Loukku pitää tarkastaa joka päivä. Saaliskani oli isoimmasta päästä.
Kani on loukussa aivan rauhallinen. Loukku pitää tarkastaa joka päivä. Saaliskani oli isoimmasta päästä.

Kani – Stadin ”riekko”

Citykanista on tullut vaivihkaa uuden vuosituhannen mielenkiintoisin riistaeläin. Villikanin metsästys on niin uutta, että sen aakkosia vasta opetellaan. Kani on lähiruoka parhaimmillaan, liha on erittäin herkullista.

Loukku on hyvä naamioida, ei niinkään kaneilta vaan ihmisiltä. Ikean kassissa loukun voi kuljettaa huomaamatta kaupungissa.
Loukku on hyvä naamioida, ei niinkään kaneilta vaan ihmisiltä. Ikean kassissa loukun voi kuljettaa huomaamatta kaupungissa.

Se on siinä. Kani numero kymmenen.

– Iso, hihkaisee Joel Ahola.

Mairea hymy leviää molempien kasvoille. Heitämme ylävitoset, vaikka mieli tekisi rohmaista kunnon äijähalit jalkapallotyyliin. Olemmehan aivan Espoon ytimessä, Tapiolassa, urheilukentän laidalla.

Harmaanruskea kani köllöttää rauhallisesti loukussa. Pitkäkorva on popsinut yön tunteina ajankuluksi kaikki loukun perukoille laitetut syöttiomenat, kotimaista tietysti.

– Tuo painaa puolitoista kiloa, Ahola punnitsee pupua katseella.

Aholan silmä on kehittynyt mittapuuhissa, sillä mies punnitsee ja listaa kaiken samansa riistan.

Näen villikanin, jota myös citykaniksi kutsutaan, ensimmäistä kertaa läheltä. Se muistuttaa lemmikkikania, mutta on jotenkin rouheampi, maalaisempi. Sanotaan suoraan, että juntti versio silotetusta lemmikkikanista.

Kokoa loukussa olevalla kanilla on enemmän kuin ajattelin. Tosin niiden koko vaihtelee rajusti muutamasta sadasta grammasta aina kahden kilon kanikönsikkäisiin.

Luvalliset loukut on aina merkitty.
Luvalliset loukut on aina merkitty.

Kanikanta on levittäytynyt

Espoolainen Joel Ahola on pyytänyt kaneja vajaan vuoden. Loukut ovat pyynnissä silloin tällöin, yleensä viikon kerrallaan. Sateella ja kovalla pakkasella kanit saavat olla rauhassa, sillä niiden turkki ei pidä lämpöä kastuessaan. Kani on luolaeläin.

Suomessa kani on edelleen halveksittu tuholainen, joka jyrsii puut ja kukkapenkin kauneimmat perennat, ja kaivaa vielä kaiken kukkuraksi onkaloita talojen kivijalkaan. Monen mielestä kani on tuhoamisvimmassaan heti rotasta seuraava.

Nykyinen kanikanta on levinnyt Helsingistä Vantaalle ja Espooseen saakka. Paikallisia populaatioita on muuallakin, kuten Turussa.

Kani ei ole supikoiran tavoin vaeltanut meille ajan saatossa, vaan se on jätetty Suomen luontoon. Ensimmäiset kanit havaittiin Helsingin Arabianrannassa ja Kyläsaaren joutomaalla 1980-luvun puolivälissä. Kanit olivat hylättyjä lemmikkejä, joita omistajat eivät ilmeisesti raaskineet tappaa. Aluksi luultiinkin, että kani ei talvesta selviä. Muutama leuto talvi, ja muhevan lämpimät kompostit pitivät sen hengissä. Kani oli sitkeämpi kuin luultiin.

Ja kani lisääntyi kuin kani. Kymmenessä vuodessa peli oli menetetty. Kani oli tullut jäädäkseen.

Joel Ahola pyytää kaneja Espoon keskustan alueella. Loukkuja on pyynnissä kymmenkunta, kerrallaan.
Joel Ahola pyytää kaneja Espoon keskustan alueella. Loukkuja on pyynnissä kymmenkunta, kerrallaan.

Jahtia keskellä kaupunkia

Kania on pidetty tuholaisena ja ongelmana näihin päiviin asti. Niitä on kuskattu tuhatmäärin Korkeasaaren leijonille. Kani ei ole otettu vakavana riistana kuin vasta nyt, kun lähiruoka on in ja pop.

Eikä kania metsästetä vain lihan vuoksi. Se tarjoaa mainion mahdollisuuden harrastaa metsästystä ison kirkon eräjormille. Itse asiassa loukussa odottava pieni kani ratkaisi Joel Aholan suuren ongelman: Mistä löytäisi metsästysmaita läheltä kotia?

– Pääsin jäseneksi Tapiolan Metsästysyhdistykseen, kun aloin pyytää minkkejä. Sitten kuulin, että myös kanin loukkupyynti on mahdollista, Ahola kertoo.

Tapiolan Metsästysyhdistys on vuokrannut maita Espoon kaupungilta. Mistään erämaista ei ole kyse, Espoossa loukutetaan kania puistoissa, urheilukenttien takamailla ja pusikoista, mitä kaupungeissa nyt yleensä on.

Esimerkiksi nyt Aholan loukut ovat pyynnissä Länsiväylän tienpenkereen ruusupuskassa, sähkömuuntajan viereen kasatussa risukasassa, puiston laidalla kaatuneen kuusen kannon alla ja urheilukentän laidalla.

– Tämä on ollut melkoista opiskelua missä kanit asuvat ja liikkuvat. Tietoa on ollut todella vaikea löytää, Ahola harmittelee.

Omenamehulla houkutellaan kani kohti loukkua. Sitä hyvä ruikkia juomapullosta.
Omenamehulla houkutellaan kani kohti loukkua. Sitä hyvä ruikkia juomapullosta.

Syöttinä omenat ja omenamehu

Kanijahdissa tärkeintä on löytää kanin tekemä kolo, mikä johtaa yleensä maan alle. Kani kaivaa mielellään tunneleita kaatuneiden puiden alle, kompostikasoihin ja myös rakennusten alle. Suuaukko voi olla todella huomaamaton.

Pääkaupunkiseudulla on toki pyydetty kaneja aina 1980-luvun lopulta saakka. Pyytäjät ovat olleet ja ovat edelleen pääosin kaupunkien palkkaamia niin sanottuja ammattipyytäjiä. Kaniammattilaiset ovat olleet kuitenkin kitsaita jakamaan vinkkejä muille. Kirjoja kaninpyynnistä on turha etsiä.

– Meillä seurassa on toinenkin, joka pyytää kaneja. Häneltä kuulin muun muassa sen, että omena ja omenamehu ovat hyvä syötti, Ahola kertoo.

Toisaalta juuri uuden riistaeläimen elintapojen opettelu on Aholan mielestä vähintään yhtä palkitsevaa kuin itse kani. Voisi luulla, että kaikkialla vilistelevä kani on helppo saalis. Se on väärä luulo. Sen Aholan on oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta.

– Minulla oli aluksi loukkuja, joilla olin pyytänyt minkkejä. Sitten kuulin, että kani ei mene sellaiseen loukkuun, Ahola sanoo.

Aluksi Ahola siivutti syöttiomenat siististi veitsellä, kunnes sai selville, että jalalla murskattu omena maistuu kaneille kaksin verroin paremmin. Talvella puolestaan tavallinen heinä on kova sana kanipöydässä.

Kanipata on varma valinta, liha ei näin kuivu.Kanipata on varma valinta, liha ei näin kuivu.

Kani pataan

Tie kaninmetsästäjäksi on lyhyt. Siihen riittää metsästyskortti ja maanomistajan lupa. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi taloyhtiön lupaa pitää loukkua pihamaalla.

Kania pyydetään myös verkoilla, joihin kani ajetaan kolosta fretin avulla. Myös jousta on käytetty muun muassa siirtolapuutarhoissa. Pyssyllä ei kaupungissa paukutella. Käytännössä loukku on vakiintunut tapa pyytää kaneja. Loukut pitää kokea päivittäin.

Mutta nyt on kania katsottu tarpeeksi, on aika lopettaa se. Tapoja on monia, Ahola tekee sen siististi kolauttamalla kalikalla kania takaraivoon.

– Minulla on tämmöinen oma konsti, otan kanin loukusta kalahaaviin, Ahola sanoo ja kaivaa vihreän haavin repusta.

Mies pujottaa verkon loukun suulle ja raottaa luukkua. Kani loikkaa verkkoon. Niskasta kiinni, yksi napakka isku ja kani on vainaa.

Kani numero kymmenen on valmis Aholan perheen kanipataan.

Kaninpyytäjä Joel Ahola

  • Asuu perheen kanssa Espoossa, mutta on kotoisin Satakunnasta.

  • Toimittaja, tietokirjailija. On kirjoittanut lukuisia oppaita luonnossa liikkujille, muun muassa oppaan Lapin autiotuvista.

  • Mieluisinta jahtia on riekon pyynti Lapissa tiettömän taipaleen takana.

  • Riistaherkku on riekonmaksa pannulla paistettuna.

  • Paras jahtimuisto on piisamijahti polkuraudoilla, silloin kun se oli vielä sallittua.

  • Metsästyksessä parasta on oppia tuntemaan, miten eläimet käyttäytyvät.

  • Haaveena on päästä metsästämään mahdollisimman montaa lajia kauden aikana.

Kanifaktaa

  • Aikuinen kani painaa noin 1–2 kilogrammaa.

  • Kania saa metsästää syyskuun alusta maaliskuun loppuun.

  • Suomessa kania tavataan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla sekä muutamissa muissa eteläisen Suomen kaupungeissa.

  • Suomen villikanit ovat peräisin 1980-luvulla luontoon jätetyistä lemmikkikaneista.

  • Kani saa noin 3–10 poikasta kerralla, jopa 3–4 poikuetta vuodessa.

  • Maailmanlaajuisesti kani on yksi pahimmista vieraslajeista. Se on levittäytynyt lähes kaikkialle, ja sen hävittäminen on äärimmäisen vaikeaa.

  • Kani aiheuttaa tuhoja kaivamalla onkaloita viljelysalueille, puutarhoihin sekä rakennusten alle.

  • Villikaneja pääasiassa pyydetään loukulla, metsästysjousella sekä pitkäverkkopyynnillä frettiä apuna käyttäen.

Lähde: Suomen Metsästäjäliitto

Miltä kani maistuu?

  • Kanin lihaa on vaaleaa. Se muistuttaa maultaan kanaa, mutta suutuntuma on kuin possun lihassa. Kanissa ei ole rusakosta ja varsinkin jäniksestä tuttua riistan makua. Kani on yleinen ruoka muun muassa Italiassa, jossa sitä syödään esimerkiksi risoton jatkeena.

  • Kani on parhaimmillaan padassa haudutettuna. Mieto kani maistuu myös lapsille.

  • Takavuosina myös Suomessa kaneja on kasvatettu lihaksi. Kotimainen kani katosi kuitenkin ruokapöydistä vuosikymmeniksi, mutta viime vuosina kanin kasvattaminen lihaksi on herättänyt jälleen kiinnostusta.

  • Helsingissä kania saa ostettu muun muassa kauppahalleista. Kaninlihaa tuodaan Suomeen muun muassa Saksasta ja Unkarista.