Seminaarissa oli näytillä täytetty hirvi auton konepellillä havainnollistamassa hirvikolarin aiheuttamia vahinkoja.
Seminaarissa oli näytillä täytetty hirvi auton konepellillä havainnollistamassa hirvikolarin aiheuttamia vahinkoja.

Uutta teknologiaa hirvikolareiden vähentämiseen

Metsästäjäliitto on mukana Hirvimerkki!-kampanjassa, joka etsii keinoja vähentää hirvikolareiden riskiä. Jyväskylässä järjestettiin kampanjan osana seminaari, joka keskittyi onnettomuuksien vähentämiseen.

Kaikkiaan onnettomuuksia tapahtuu nykyisillä hirvieläinkannoilla vuosittain noin 1 500, joista yli sata johtaa myös henkilövahinkoihin.

– Ajoneuvon pakollinen liikennevakuutus korvaa liikennevahingossa loukkaantuneiden henkilövahingot. Valtio ei ole enää joulun 2009 jälkeen korvannut ajoneuvolle aiheutuneita vahinkoja, kertoo liikennevakuutuskeskuksen Mari Ryymin.

– Korvaus edellyttää törmäystä hirveen, ja mikäli tätä ei ole, on kyse törmäysvahingosta, hän jatkaa.

Tilaisuuden avasi eduskunnan 1. varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk), joka kertoi omista kohtaamisistaan hirvieläinten kanssa. Vuonna 1994 ollessaan sisäasiainministerinä Pekkarisen ministeriauto törmäsi poroon Kuusamo–Oulu-välillä. Toisen kerran puhemies oli törmätä hirveen hiihtoladulla laajavuoressa Jyväskylässä.

Auto saattaa jäädä kolaritilanteessa helposti toiseksi.
Auto saattaa jäädä kolaritilanteessa helposti toiseksi.

Uutta teknologiaa

Seminaarissa oli esillä joukko uusia innovaatioita liittyen kolaririskin vähentämiseen. Trackerin ja V-Trafficin aktiivinen hirvivaroitusjärjestelmä näyttää vaaran suoraan tiealueen lähellä olevissa navigaattoreissa, kunhan hirvikoiran omistaja on aktivoinut varoituksen.

Trackerin Hannu Lohi kertoo miettineensä tarkkaan, miten voisi parhaiten välittää autoilijoille koira-GPS:stä tiedon tietä lähestyvästä koirasta ja hirvestä. Myös Garminin navigaattoreihin saadaan ajettua V-Trafficin radiolähetykseen perustuva varoitustieto.

Esillä ollut EDlooper hyödyntää aiempaa hirvikolaridataa sovelluksessaan. Heillä yhteistyötä metsästäjien suuntaan on kehitetty b-bark-koiratutkan kanssa. Ylipäätään kännykkäverkon hyödyntäminen on liikenneviraston Ilkka Kotilaisen mukaan kehittymässä huimaa vauhtia, ja hän kannustaa palveluntarjoajia yhteistyöhön, jotta tieto saadaan kaikkien tielläliikkujien käyttöön ja liikenneturvallisuutta edistämään.

Hirvimerkki!-kampanja sai alkunsa viime vuonna ympäri maan järjestetyllä teemapäivällä, jonka aikana tiellä liikkujia tiedotettiin hirvikolareiden ehkäisystä. Tämän syksyn seminaarissa luovutettiin kiteeläiselle metsästäjälle, Reijo Jumppaselle Autokoululiiton ja Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan viirit. Kampanja saatiin liikkeelle hänen aloitteestaan.

Tilaisuuden lopuksi SPR ja Autokoululiitto järjestivät näytöksen hirvikolarionnettomuudessa toimimisesta.

Seminaarin avasi keskustan Mauri Pekkarinen.Seminaarin avasi keskustan Mauri Pekkarinen.